maanantai 7. lokakuuta 2013

Lokakuun kuudes ja vanhoja muistoja.

Tämä viikko on ollut hienoinen juhlaviikko, meidän hääpäivämme vuosipäivä ja samoin jo edesmenneitten vanhenpieni hääpäivä on lokakuussa.
Meidän päivämme oli 3.10 ja vanhenpieni juuri tänään 6.10. Sää silloin meidän hääpäivänämme oli kaunis ja aurinkoinen ja niin se oli tänäkin vuonna.
Juhlistimme vuosipäiviä lasillisella punaviiniä ja tänään oli sunnuntailounaalla astetta parenpaa ruokaa.
Meidän hääpäivästä on kulunut vasta kolmekymmentäkaksi vuotta eli muistissa on hyvinkin. Äitini on kertonut omasta päivästään muutamin sanoin eli polkupyörillä sitä oli silloin poljettu kirkonkylään pappilan kansliaan ja siellä oli rovasti sitten toimittanut vihkimisen ja todistajat olivat ilmeisesti pappilan väkeä. Takaisin anoppilaan oli tietysti poljettu, isäni omalla pyörällään ja äitini lainapyörällä. Anoppi oli keittänyt pullakahveet ja vieraina oli ollut isäni veli.
Tuo samainen anoppila näkyy kesäkodin ikkunasta ja hyvin muistan kun siellä pienenä lapsena kävin fammun ja taatan luona kylässä. Kuusela on isovanhenpieni paikan nimi, nykyisin siellä häärii eläkeläispsriskunta ja he ovat paikan kunnostaneet todella kauniiksi. Aina kun siellä nykyisin käyn tulee mieleeni lapsuuteni mukavat muistot fammusta ja taatasta.
Kuusela on todellinen kauniisti entisöity pieni punainen Mummon mökki.

Tänään iltapäivällä olin kissojen seurana kissatarhassa ja siellä koristelin syklaamiruukun syksyn värein.

Syklaami sai seurakseen  koristeita
 
Pieneen poisheitettävään juoruamppeliin tein punatulkulle pesän.
 
 

4 kommenttia:

  1. Vastaukset
    1. Kiitos, en tiedä kauneudesta mutta jotain siinä hääräilin kun olin tarhassa kissojeni seurana.
      Sinulla sivuillasi ihanat ahvenfileet

      Poista
  2. Minunkin vanhempani ovat menneet samalla tavoin vihille. Pappi vihki heidät pappilan ruokasalissa, sillä hänellä oli ruokailu kesken (vaikka ajasta oli aiemmin sovittu). Todistajat olivat pappilan työväkeä. Vihkimisen jälkeen oli pullakahvit isän kodissa, joten samalla lailla meni kuin sinunkin vanhemmillasi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei, kyllä pitkä yhteinen taival voi alkaa näinkin ja onnellisia he varmasti olivat, samoin varmasti myös sinun vanhenpasi.
      Syysterveiset sinne......

      Poista

Kiitos kommentista, se ilahduttaa aina.😊