Näytetään tekstit, joissa on tunniste kangassydämet. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste kangassydämet. Näytä kaikki tekstit

lauantai 12. marraskuuta 2016

Joulun läheisyys

Ihan vielä ei ole joulu tai edes joulukuu.
Ulkona on lunta ja illatkaan eivät ole täysin pimeitä, lumi valaisee muuten niin yhtä äkkiä tulleen marraskuun talven.
Paljon näkee pihoilla ja kodeissa valoja, ovatko ne jouluvaloja vai valoja marraskuun pimeyttä valaisemaan.
Minä olen tapoihini hyvinkin piintynyt ja vasta joulukuun alkuun olen viritellyt valoja, siis jouluvaloja.
Kynttilöitä sytyttelen jo aiemmin ja varsinkin viikonloppuisin palaa jo nyt kynttilälyhdyt.
Valopuun asettelin terassin nurkkaukseen ja siihen valitsin pattereilla toimivan led-valoketjun.


 Puu on pieni kuiva koivu, koivu joka joutui väistymään teraasin tieltä. Surin pienen koivun kohtaloa ja siksi sen säilytin juuri puuksi jonka oksille voin ripustaa joulukoristeita ja muutakin ajankohtaista koristetta.
Tämä on esimakua tulevaan jouluun, oksilla on valoketju jonka ajastin syttymään iltapäivällä klo 16.20 ja sitten valosarja valaiseen hieman yli puolen yön syttyäkseen taas uudelleen iltapäivällä klo neljän jälkeen.

Oksilla on myös neljä kangassydäntä ja ne on olen hankkinut seurakunnan lähetysmyyjäisistä, ne ovat "Mamupajan"tuotetta. Täällä muutama vuosi sitten toimi tällainen paja , paja jossa maahanmuuttajanaiset saivat opiskella erilaisia kädentaitoja ja myös opetella puhumaan Suomen kieltä ja lukemaan ja kirjoittamaan. Monet näistä pajan naisista ei kotimaissaan osannut lukea eikä kirjoittaa. Miten he oppivat puhumaan meidän kieltämme, siitä ei minulla ole tietoa.

Joululle olen antanut yhden myönnytyksen, pieni partainen tonttu istuu ruukussa patterikotelon päällä ja näin peittää valotekniikan.
Terassilasin takana näkyy luminen piha ja ikkunan takana kylmässä on paleltunut sulkahirssi, sehän ei ainakaan täällä meidän leneysasteilla ilman apuja talvehdi, kauniisti se vieläkin tuulessa huojuu.

                                 Tule Joulu kultainen, mutta ei ihan vielä.