Huomenna on vapun aattopäivä ja sitten vappu.
Tälle päivälle on säätieto luvannut tänne kesäkodin maisemiin iltapäivälle sadetta, lunta, räntää tai vettä. Istun tässä tuvan pöydän päässä läppäri avoinna ja tietysti Maija-kissa köllöttelee puolittain läppärini päällä ja tassut sillä on kohti kattoa ja hurina käy.
Ulos kun vilkaisen näen tasaisesti lumisateen leijuvan kohti maata ja välillä tuulenpuuska ryöpyttää lumihiutaleita alas, ylös ja melkein mihinkä vain, mutta sulaan maahan ne kuitenkin lopuksi päätyvät. Vielä ei lumi kuitenkaan näy kertyvän nurmikon pintaan.
Lämpömittari näytti äsken ulos tuollaiset plus kaksi astetta ja rapiat päälle, voipi se nyt jo olla alle kahden.
Viikolla vaihdoin osalle ruukkukukkia uudet mullat ja muutamia juurakoita istutin myös uusiin multiin. Yhdet juuret olivat mielestäni aika erikoiset tai ainakin ne minusta olivat yllätykselliset eli tällaiset juuret tai juurakko.
Tässä siis tämä pieni arvausleikki. Oikein vastanneitten kesken arvon puutarhakirjan tai kaksi ja jos kukaan ei osu oikeaan niin sitten arvonta menee kaikkien osallistujien kesken.
Puutarhakirjat : Herkullista satoa ruukuista tai Suomen kauneimmat puutarhat/ Viherpiha .
Kuvaa ei ole laittaa koska kirjat ovat kaupunkikodissa.
Arvaus päättyy lauantaina 6.5
Sitten itse arvaukseen: Mikä juurakko/juuri ?
A Kodin Ihmekukan
B Inkarvillean
C Mustanmeren ruusun
D Maljaköynnöksen
G Kaktusdaalian
Täällä kesäkodissa ovat pelakuut talvehtineet melko hyvin, ehkä kaksi isoa ruukkua toinen pelakuu ja toinen verenpisara on mennyttä, mutta uusia terhakoita alkuja on sitäkin useampia. Nuo isot ruukut olivat kellarin pimennossa ja jo syksyllä ajattelin ehkä näin käyvän.
Sanotaan, että pelakuista ensimmäiset kukkanuput pitäisi katkaista, no en taida kuitenkaan.....
Tässä jokin vanha maatiainen.
Tässä on viime vuoden ostos Emilia.
Tämäkin on vanha maatiainen, ihana ainakin näin nuppusena.
Ulkona sataa lunta ja nyt se jo näkyy nurmikolla ja kynnetyn pellon mustalla pinnalla.
Tämä ihana krookusrinki saattaa huomenna olla valkoinen kohouma nurmikon pinnassa.
Oikein hyvää Vappua teille lukijani ja toten näin: Kevät keikkuen tulevi ja nyt se näyttää kovasti valkoista lunta keikuttavan ja ulkona on lämpöasteita nyt 0.6 astetta.
Kissat, kukat, piha ja kaikki kaunis luonnossa.......
lauantai 29. huhtikuuta 2017
maanantai 10. huhtikuuta 2017
Ei se enää riitä yksi, kaksi ja kolme,
vaan niitä piippoja on ruukussa ainakin viisi.
Kevät etenee melkoista vauhtia ja vaikka välillä on sadellut lunta ja tuuli on ollut melkein myrskyn asteella on kevät kuitenkin jaksanut edetä.
Viikon päivät maalla kesäkodin pihan kimpussa ja saimme ainakin julkisivun pihapiiristä siistiin kuntoon, se joka menee pihan takaosaan pistäköön silmänsä kiinni tai tarttukoon haravaan jos näky ei miellytä. Miten paljon talven alta aina löytyy risua ja roskaa, vaikka syksyllä kaikki jäisikin siistiin kuntoon ja suurin osa lehdistä olisi haravoitu.
Pihapiiri oli vielä osittain jään peitossa ja vain kaksi rohkeata kukkijaa oli uskaltanut nostaa nuppunsa esille, yksi krookus ja sinivuokko. Nyt varmasti näinä päivinä on noussut lisää krookkuksia ja sinivuokot ovat täydessä kukassa, pähkinäpensas kukki runsaasti ja tuleeko pähkinöitä!
Venetsian matka on kuitenkin vielä melko hyvässä muistissa ja ajattelin tänne lisätä muutamia kuvia matkani varrelta, nyt kun vielä matkaa monesti ilolla muistelen. Vietimme siis neljä ihanaa päivää Venetsiassa tosin kolmas matkapäivä oli suunnattu Venetsian synnyn alkulähteille, laguunin rannoille.
Aquileia-Gardo-Palmanova. Tästä kerron myöhemmin.
Edellisessä postauksessa kerroin muutamin kuvin Markuksen kirkosta ja sen ulkoapäin nähtävästä loistosta.
Venetsian suurin nähtävyys on Markuksen tori, Markuksen kirkko ja Dogen palatsi ja näihin suuruuksiin me kulutimme kokonaisen päivän ja kuitenkin me nähtiin näistä vain osan.
Lähestyvä ilta luo varjot Markuksen torille.
Markuksen kirkon pääportaali on ollut ja on vieläkin hyvin näyttävä, pääportaalin yllä oleva mosaiikki on vuodelta 1836 ja esittää viimeistä tuomiota. Itse kirkon sisällä ei saanut kuvata.
Viimeinen tuomio
Dogen palatsi on aivan Markuksen kirkon vieressä, siis kyljessä. Palatsi on valtava ja täynnä taidetta ja hyvin säilynyttä Venetsian menneisyyttä. Doget hallitsi Venetsiaa aina Napoleonin aikaan saakka.
Tässä muutamia kuvia palatsista.
Doge ja Markuksen pyhä leijona
Dogen palatsin sisäpihaa ja valtaisa kaivo
Palatsin yksi kupoleista.
Doge on kuvattu moniin maalauksiin ja yleensä jossain teoksen alalaidassa. Dogen erottaa erikoisesta päähineestä, siinä on pieni piippa melkein kuin sarvi.
Palatsissa niskanikamat saivat aikamoista kyytiä, katot kaikki olivat erilaisten taideteosten peitossa.
Tätäkin kuvaa piti katsoa lattiatasossa niskat vallan kenossa.
Välimeri on aina ollu monen ihmisen hauta, niin ennen kuin nykyisinkin.
Meidän hotelli oli muutaman askeleen päässä Markuksen torin laidalta, torin jota Napoleon on sanonut maailman suuremmaksi tanssisaliksi.
Matkalla hotelliin oli kondoliasema.
Tässä kondolit odottavat turisteja
Ollaan jo meidän hotellin nurkalla, hotellin kulmaa vasemmalla.
Tässä meidän hotelli, aamiaishuone on vasemmalla vihreän markiisin alla ja meidän huone on
ylhäällä vasemmalla kanaalin vierustalla, ylin oikealla. Toinen ikkuna on kulman takana.
Hotellin nimi oli Hotel Bonvecchiatin.
Vastapäinen talo kuvattuna meidän ikkunasta.
Hotellihuonettamme vastapäätä oli kattohuoneisto.
ja se oli todella hyvin erikoisen viehättävä. Uskalsin kuitenkin kuvata.
Tässä meidän hotellin laituri jonne tulimme lentokentältä venetaksien kyydissä.
Ja näin tuimaa kyytiä oli venetaksin kulku.
Tämän sillan yli kuljimme jos tulimme Markuksen aukioltapäin ja myöskin venetaksi toi meidät sen alitse. Kuva otette kurkotellen kylppärimme ikkunasta.

Tilaa:
Blogitekstit (Atom)