eli kyllä vain terassi valmistui kolmessa päivässä.
Maanantaina koko aamupäivän satoi lunta ja räntää, onnekis iltapäivä oli poutainen.
Tiistai ja keskiviikko oli säiden puolesta ihan kelvollinen ja niin vain meidän terassi oli valmiiksi kottuna keskiviikkona noin varttia vaille neljä.
Kokosin tällaisen kollaasin terassin työvaiheista ja tietysti mukana oli myös Maija-kissa, eihän mikään työmaa tule valmiiksi ilman yleisen tarkastajan tarkkaa valvontaa.
Eilen ja tänään järjestelin terrasin sisustusta, toki tulos on vielä hyvinkin keskeneräinen. Piha terassin edessä on kuran ja saven peittämä, mutta eiköhän muutama lämmin päivä sulattele loputkin lumet ja piha alkaa hiljalleen kuivua ja pääsen sitäkin pikkuhiljaa siistimään.
Tässä muutama kuva terassista, täällä on tänään ollut melko pilvistä ja aurinko tuli juuri silloin esille pilvien takaa kun otin kuvat ja tämä kuvakulma ei sovi aurinkoiselle säälle.
Tässä ne nyt kuitenkin ovat:
Tässä kuvassa näkyy pihan kuraisuus
Sisustus on vielä hyvin keskeneräinen, mutta jotain kuitenkin .....
Näin aluksi kissoille asettelin kiipeilypöntön ja yhden pesän.....terassin oikeassa nurkassa
Jos tarkkaan katsoo niin terassilla on myös paikka Sadun Velmu pupulle, eli Velmu on meidän terassipupu.
Vasemmassa päätyelementissä on liukuovi jonka voi lukita molemmin puolin ja tuossa keskellä pitkää sivua on tavallaan pariovet jotka liukuvat sivuille ja ne voi laittaa lukkoasentoon sisältä.
Jokainen pystyelementti liukuu omassa urassaan.
Kattoelementeissä neljässä on eteen vedettävät läpinäkymättömät aurongonsuojaverhot, samoi läpikuultavat aurinkoverhot on kolmessa pystyelementissä. Verhot voi helposti irroittaa ja pestä.
