Mennyt viikonloppu vierähti Pirokin kissanäyttelyssä.
Ties monennenko kerran lauantaina aamusella automme nokka kääntyi kohti kissanäyttelyä, onneksi kuitenkin nyt tänne lähelle omaa kotia eli Tampereen Pirkkahallia.
Kaikki mukavat asiat, siis kevät ja valoisaa eli ei pimeällä ajoa ja lähtöä vaikkapa aamuyöllä kello neljän-viiden hujakoilla.
Maija osallistui arvosteluun molenpina päivinäja tulos oli kaksi sertiä kastraattiluokassa kuusi ja olen tulokseen tyytyväinen, kuitenkin lauantaina Maijan valinta tuomarin parhaaksi oli lähellä. No nyt näin ja oikeastaan olenkin asiaan tyytyväinen, tosiasia on se, että Maijan turkki ei tällä kertaa mielestäni ollut ihan parhaassa kuosissa. Olisiko kevät tehnyt tepposen ja luonnollinen kissan karvanvaihto osui juuri tähän saumaan.
Sunnuntaina meillä oli oman rotuyhdistyksen Suomen Manxrenkaan vuosikokous ja yhdistyksen vuoden 2014 kissojen palkitseminen. Tässä palkintopöytä:
 |
| Yhdistys palkitsi vuoden 2014 menestyneet kissat |
Näyttelyssä oli mukana seitsemän manx-kissaa ja myös manx:sin sisarrotuisia cymric-kissoja. Cymric on kuin manx, mutta karva on puolipitkä. Näitä kissoja oli paikalla kuusi. On siis kysymys hyvin pienestä rodusta ja tällä kertaa tämä määrä oli kiitettävän hyvä. Monesti minä olen ollut näyttelyissä ihan yksin oman manx-kissani kanssa.
 |
| Maija sisusti häkkinsä heti mieleisekseen |
 |
| Minä täällä, ihmettelen.... |
 |
| Upea Pikkeen Pippuri on Cymric |
 |
| Nuori neiti Pikkeen Pectus |
 |
| "Lasse" tuomarin pöydällä, Lasse on jo "vanha konkari" ja hyvin menestynyt näyttelykissa |
 |
| Mister Richard tuomarin pöydällä, topakka poika. |
 |
| Ihana manx-naaras odottaa arvostelua, Pikkeen Fariini |
rajattu.jpg) |
| Maija hieman hämillään. Tässä kuvassa on kaksi tuomaria, etualalla tuomarioppilas ja ihan vähän näkyy varsinaisen tuomarin hiuksia. Takana seisoo myös assari. Kuva lauantailta. |
 |
| Maija odottelee arvostelua ja voi , voi silmäkulmassa on vähän rähmää... Kuva lauantailta. |
Paras pohjalla, tässä Maija palkinnot viime vuoden saavutuksista:
 |
| Kotona eilen illalla hätäiseen kuvattu palkintosaalis. Isonpi pokaali on kastraattien kiertopalkinto ja toinen Maijan ihan oma paras yhdistyksen manx-kastraatti. Iso pysti tuli jo toistamiseen meille, ekä kerta vuonna 2007. Silloin sen sai ihana oma Malla-kissani. |
|
Olen kuvannut tässä muutamia kissoja ja niillä kaikilla on yksi yhteinen juttu. Kun selataan näiden kissojen sukutauluja niin sieltä löytyy ainakin yksi yhteinen esi-isä tai äiti. ( kaikki näyttelyn manx-kissat )
Tämä "äiti" on meidän Sylvi ja" isä" on meidän Kolun-katin Arrane. Arrane oli aikoinaan menestyvä näyttelykissa ja toi Suomeen tuon himoitun World Winner palkinnon Milanosta vuonna 1999.
Kissani Arranen nimi ja muisto säilyy ja siitä olen iloinen ja myöskin kiitollinen, että minun kissani on tuonut hyvää kantaa tähän pieneen ja eteenpäin sinnittelevään rotuun.