Dalia my love, tämä ihastuttava kuva osui silmiini kun alkukesällä selasin Sokoksen kukkaosastolla alelaatikkoa. Olin täysin myyty tälle kuvalle, tosin se pienen pieni juurakkomyttyrä ei ihmeemmin ilahduttanut. Olisiko tästä eläjäksi ja ehtisikö se kesän aikana kasvaa, tuskin kuitenkaan kukkijaksi.
Etsin juurakolle paikan kukkapenkkiin kissatarhan aurinkoiselle paikalle ja kas kummaa pieni juurakko alkoi kasvaa ja näytti viihtyvän. Kovasti hehkutin tätä pientä ihanuutta ja sen elinvoimaisuutta. Eräänä päivänä naapurin Eila kysyi minulta, että mitähän on daaliallesi tapahtunut?
Daalia ressu nuokkui melkein maassa ja nostaessai sitä huomasin sen varren syödyksi melkein ontoksi.
Etana oli käynyt asialla.( espanjan siruetana )
Varovaisesti nostin taimen tukikepin varaan ja uskoin tämän tuhotyön olevan daaliani loppu. Seuraava isku tuli muutaman viikon kuluttua, daalian latva oli katkaistu, ilmeisesti taas etana oli käynyt asialla.
Kaivoin runnellun taimen maasta ja istutin sen omaan ruukkuun ja vein etupihalle ja uskoin vakaasti näin.
Olin menettänyt tämän ihanuuden. My love.
Ihme ja kumma daalia toipui tästäkin iskusta ja alkoi tavallaan uudelleen koko kasvun. Taimi vankistui ja haarottui ja niinhän ohjeissakin sanotaan, että daalia innostuu kukkimaan kun sen latvoo.
Nyt ollaan jo lokakuun lopulla ja aika käy vähiin. Daaliassa on ollut yksi pulleanpi nupun aihe ja siksi olen tuota daaliaruukkua varjellut tuulelta, tuiskuilta ja yöhalloilta.
Tässä tämä sinnikäs My love, tämä riittä ja pian saan saatella kukkani juurakon talvilepoon ja ensi keväänä, taas kerran multasormet ja mieli on toivoa täynnä.
