Hienoista haikeutta ja mielessä myös alakuloa.

Mikään ei oikein suju, ei ajatus, ei työ, siis ei mikään.
Nyt on ainakin varmaa, että pitkä kesä ja kaunis syksy on ohitse. Lämmintä on luvassa ja sen myötä myös sadetta ja se ehkä vielä lisää syksyn synkkyyttä ja ankeutta.

Eilen leikkasin kauniin orvokkiruukkuni paleltuneet kukat ja ajattelin kaataa mullat kukkapenkkiin. Toisin kuitenkin kävi, ruukun toisessa reunassa oli ihan uusia pieniä ja terhakoita apinankukan/juoppoalfredin taimia. Ei se mikään ihmeasia ole, sillä kesällä naapurin Eila oli laittanut orvokkiruukun reunalle muutaman apinankukan taimen. Eilahan suoritti tuon jo melkein ränsistyneen orvokin alasleikkauksen ja siinä samalla lisäsi muutaman pienen apinan taimen. Orvokkihan sitten innostui uuteen kasvuun ja siinä sivulla myös apinankukka.
Nyt tuo entinen orvokkiruukku pääsee pian autoajelulle ja päätyy uuden kasvun toivossa kesäkodin kellariin.

Kesän komistus, naapurin kaunis apinankukka

Haikeana katselin pientä sinistä orvokkiruukkua, se saa olla siinä omalla paikallaan ja kuihtua pois kun ei enää jaksa vastustaa pakkasia.
Toisaaltaan miksi kiusaan pientä orvokkia, heittäisin pois kompostiin ja antaisin orvokin jatkaa omaa kiertokulkuaan, mullaksi ja uusien kasvien kodiksi.
Onko tämäkin sitä menneen kesän kaipuuta ja pitkän pimeän syksyn pelkoa. Talvi on taas ihan toinen juttu, lumi ja valkoiset hanget ne ovat minun mieleeni.
Minä olen toisaaltaan talvi-ihminen ja siihen tunnelmaan kuuluu ehdottomasti lumi.


Joskus lumisena talvena......

Tänään istutin muutamat tulpaanin ja narsissin sipulit. Molemmat olivat ihan tavallista tusinlaatua ja
ne vain sattuivat silmiini marketin hyllyssä.
Tulopihan kukkapenkki oli keväällä pienen muutoksen kohteena ja olen ajatellut vielä ensi keväänä jatkaa muutoksia, joten en nyt syksyllä ajatellut panostaa kukkasipuleihin.
Tavallaan sipulit tulivat minun tyköni, osuivat näkösälle.




Orvokin  viime hehku....

Ei ollenkaan tarkka kuva, kuvattu ikkunan läpi mustarastaan ilta-ateria.

 

Talven tuloa

Tänä aamuna kun katsoin ikkunasta ulos olivat katot valkoisena, siis yöllä on ollut pakkasta ja vielä nyt tuo mittari näyttää 0,6 astetta, mutta kuitenkin plussan puolella ollaan.
Täytynee katsoa miten tuo orvokkiruukku tuolla ulkona jaksaa, joko on pieni pakkanen tehnyt tehtävänsä. Keltainen orvokki on jaksanut kukkia koko pitkän kesän ja sille ei ole annettu muuta hoitoa kuin vettä, yksi alasleikkaus ja tietysti huomiota eli rakkautta.
                           
                          
Toinen ahkera kukkija on ollut hyvin pieni sininen orvokki, sen loisto ei kesällä ollut kovinkaan kehuttava mutta kuitenkin se jaksoi sinnitellä ja nyt se on pieni loistava sininen läikkä tuossa keittiön ikkunan alla. Olen ruukkua hieman tuunaillut ja mielestäni se on pieni sievä silmänilo tuossa lähellä ulko-ovea ja silmät siihen väkisinkin osuvat aina kotiin tullessa. Joko nyt tuo loisto on viime pakkasyönä sammunut?
                     
              Sininen orvokki                                     Keltainen orvokki kuva 13.5
                                                       eli viisi kuukautta on keltainen orvokki kukkinut
Ulkona on jo “suuri päivä” kuten isäni aikoinaan sanoi kun halusi meidät aamu-uniset lapset ulos työhön tai leikkeihin. Suuri päivä silloin ei saanut sisällä lorvehtia.
Ulkona on todella hyvin kaunista, aurinko paistaa ja näyttää siltä, että tuuli on jo laantunut, jokunen puuska tuossa tohahti mutta ei niin voimakkaasti kuin eilen.
Talvi siis on jo ovella ja kohtapuolin on aika ajatella myös joulua. Joulut olemme viettäneet monet vuodet tuolla kesäkodissa ja varmaan sinne menemme myös nyt täksi jouluksi.
Joulu täydellisen hiljaisuuden ja pimeyden keskellä. Jos vain on lunta niin se tietysti on sitä todellista joulua, mutta monesti on maa paistanut sulana ja mustana. Lumi tuo tullessaan myös haasteita kuten lumityöt, mutta toki valkoinen joulu on aina se ykköstilaus sinne pienen kesäkodin ympäristöön.
Joulukortit tai tervehdykset olen monesti tehnyt itse omista ottamistani valokuvistani ja varmaan teen tänäkin vuonna. Aiheena hyvin usein on ollut valokuva kuusesta.
Tämä kuusi kasvaa pellon pientareella ja sen kauneus antaa minulle voimaa niin kesällä kuin myös talvella.
                                       
Tämä kuva on tältä syksyltä ja toivottavasti voin sen pukea jouluiseen asuun lumisen maiseman keskellä.

Valokuvatorstain haaste VALO

VALO

Lokakuun aurinko tuo valoa ulkokuistin kukille.

 

 



Täältä löydät lisää kuvia Valokuvatorstain haasteeseen 299 VALO

Oi mikä ihana syyspäivä.

Tänään oli kaunis aurinkoinen lokakuun päivä.

Nyt punakanelissa on punaiset lehdet, ensin punaiset omenat ja nyt lehdet.

Eilen me koko sakki kissat ja isäntä tulimme tänne maaseudun rauhaan ja hiljaisuuteen. Tänne kun koko sakilla tulemme viivymme yleensä ainakin viikon, nyt kuitenkin olemme vain pidennetyn viikonlopun. Lokakuun loppupuolella sitten olemme pidenpään ja toivottavasti silloin on puista lehdet pudonneet ja haravointi onnistuu. Tai voihan silloin jo olla lumi maassa, kuka tietää.......

Osa näistä lehdistä varmaan joutaa lehtikompostiin, toivottavasti

Tänään urakoin ja nyt kaikki daalian juurakot ovat kellarissa, eikä yhtään liian aikaisin. Täällä on jonain yönä käynyt pakkasella  ja koko daaliakasvusto oli aivan ruskeana. Katsoin mittarista mikä lukema on ollut alin ja pakkasen puolelle oli mittari mennyt lukemiin -3,6. Ihmeen alas tuo lukema oli mennyt ja kyllä sellainen pakkanen jo daalian kasvustolle tekee täyden tuhon.



Juurakot kuivahtivat omien kuihtuneitten varsiensa päällä.



 



Huomenna on vuorossa muutaman omenapuun talvisuojaus, suojaverkot saavat ainakin punakaneli ja koristeomenapuu. Peurat olivat jo käyneet pihalla ja syöneet ihme kyllä kaikki kehäkukan kukat. Ihmettelinkin ensin miksi ei yhtään kehäkukkaa  ollut näkösällä ja arvotus ratkesi kun huomasin  pihalla peurojen jälkiä. Kaikki loput omenatkin olivat niille kelvanneet, sekä puusta ja puun alta.

 

Rautatienpuu saa huomenna suojaverkon. Samettikukkia ei peurat syö ja ne olivat pakkasen jälkeen kompostikunnossa.





Moneen syksyyn ei täällä  peltoja ole ollenkaan muokattu, keväällä vasta ennen uuden sadon kylvöä. Nyt kuitenkin osa pelloista oli jotenkin muokattu, ei kuitenkaan kynnetty. Mutta kuitenkin pellon pinta oli rikottu ja se oli mustaa. Minusta entisaikaan kun kaikki pellot kynnettiin se kuului ehdottomasti syksyyn, minä ihailin syviä suoria vakoja.

Tällainen vanha sanonta:

Parenpi sian tonkima syksyllä, kuin keväällä kynnetty. Eli ennen pidettiin syksyllä maan kääntöä erittäin tärkeänä ja keväällä maan kääntöä pidettiin jopa laiskan miehen hommana.



Tämä päivä on Fannyn.

Tänään Fanny-kissa täyttää 15 vuotta.

             Onnea Fanny!
            
Fanny tuli tänne isänsä kotiin tammikuussa 1999 ja ikää silloin tuolla pienellä kissatytöllä oli 12 viikkoa, siis ihan oikea kissanpennun luovutusikä.

Fanny on kaunis ilman näitä lisähörhelöitäkin......

Fanny oli astutusmaksu meidän ihanalle Aku-kissalle. Fannyn äiti oli Pipsa ja Pipsahan piipahti edellisenä syksynä tänne meille ja tuloksena oli ihastuttavat kolme kissanvauvaa. Fanny, Sanni ja Frakki-poika.
Fanny on väriltään kilpikonna, Sannin väri oli myös kilpikonna mutta paljon vaaleanpi väri ja Frakki oli tumma kaunis uros, leuan alla valkoinen rusetti.
Me pidimme Fannyn nimen, Sanni sai uudessa kodissa nimen Putze, Farakki meni lemmikiksi ja en tiedä oliko Frakilla muuta nimeä.

Fanny ja Sanni olivat näyttelykissoja ja molemmat pärjäsivät näyttelyissä, tosin mitään ihan huipputuloksia ei tullut. Fanny on arvoltaan IC eli kansainväilinen champion. Fannyllä tosin olisi ollut raameja melkein kuinka korkealle tahansa, mutta kissa oli erittäin arka ja siksi en halunnut kissaani kuisata ylimääräisillä jännitteillä.

Fanny nauttii oman kodin rauhasta ja hiljaisuudesta.

Kävihän Fanny kerran Tanskassa saamassa sen sertifikaatin jota tarvitaan kissan näyttelysaavutukseen IC. Tuo matka olisi pienen jutun arvoinen mutta onneksi kaikki meni hyvin ja Fanny sai tuon tärkeän sertinsä.

Fanny siis tuli tänne isänsä Akun kotiin ja nyt täällä on myös Maija-kissa, joka on Sannin jälkeläinen.
Sanni oli Maijan isoemo ja Fanny siis on Maijan isotäti.

Tätä kirjoittaessa en ole ihan varma vieläkö Frakki on elossa, mutta Sanni-sisko on poissa ja samoin Fannyn sisarpuoli Ninni.

Meillä on onni pitää vielä tämä ihana kissamme Fanny ja toivonkin Fannylle vielä monta onnellista ja tervettä vuotta täällä meillä oman sukunsa keskellä.

Fannyn ihka oikea nimi on Ballawhane Gindys-Bahee MAN f 51. Nimi on kaelin kieltä ja vapaasti käännettynä :         " Noidan ihmeellinen auringon nousu".

Värikollaasi "Sireeni"147

Tällaisen kollaasin sain aikaiseksi orvokista, vielä jaksaa keväinen orvokki kukkia

Olisiko tässä häivähdys sireenistä
 

Tämä onkin ensimmäinen kerta tällä sivustolla.
Teemana oli "Sireeni"
täältä löytyy lisää kuvia aiheesta "Sireeni"

Lokakuun kuudes ja vanhoja muistoja.

Tämä viikko on ollut hienoinen juhlaviikko, meidän hääpäivämme vuosipäivä ja samoin jo edesmenneitten vanhenpieni hääpäivä on lokakuussa.
Meidän päivämme oli 3.10 ja vanhenpieni juuri tänään 6.10. Sää silloin meidän hääpäivänämme oli kaunis ja aurinkoinen ja niin se oli tänäkin vuonna.
Juhlistimme vuosipäiviä lasillisella punaviiniä ja tänään oli sunnuntailounaalla astetta parenpaa ruokaa.
Meidän hääpäivästä on kulunut vasta kolmekymmentäkaksi vuotta eli muistissa on hyvinkin. Äitini on kertonut omasta päivästään muutamin sanoin eli polkupyörillä sitä oli silloin poljettu kirkonkylään pappilan kansliaan ja siellä oli rovasti sitten toimittanut vihkimisen ja todistajat olivat ilmeisesti pappilan väkeä. Takaisin anoppilaan oli tietysti poljettu, isäni omalla pyörällään ja äitini lainapyörällä. Anoppi oli keittänyt pullakahveet ja vieraina oli ollut isäni veli.
Tuo samainen anoppila näkyy kesäkodin ikkunasta ja hyvin muistan kun siellä pienenä lapsena kävin fammun ja taatan luona kylässä. Kuusela on isovanhenpieni paikan nimi, nykyisin siellä häärii eläkeläispsriskunta ja he ovat paikan kunnostaneet todella kauniiksi. Aina kun siellä nykyisin käyn tulee mieleeni lapsuuteni mukavat muistot fammusta ja taatasta.
Kuusela on todellinen kauniisti entisöity pieni punainen Mummon mökki.

Tänään iltapäivällä olin kissojen seurana kissatarhassa ja siellä koristelin syklaamiruukun syksyn värein.

Syklaami sai seurakseen  koristeita

 

Pieneen poisheitettävään juoruamppeliin tein punatulkulle pesän.

 

 

ViherPiha lehti

Minulla on tämän vuosituhannen kaikki ViherPiha-lehden vuosikerrat, jokunen lehti joltain vuodelta puuttuu.
Monesti käy niin, että silloin kun lehti ilmestyy se jää ehkä vähälle lukemiselle ja voi unohtua luekematta pitkäksi aikaa. Talviaikana kun on tätä sisäoloa enenpi, silloin saatan lukea lehtiä uudelleen ja löytää sieltä monta hyvää ideaa. Ideat joskus ovat sellaisia, että niitä on mahdotonta toteuttaa, mutta silti unelmoida aina voi.
Tämän vuoden ykkösnumerosta löysin ja ihastuin kirjoitukseen kuvineen Talvipuutarhasta. Olisihan sellainen ihanuus ihana, mutta haaveeksi se kyllä jää.

Kukaanhan ei estä haaveilemasta.

Lehdessä Pentti Alanko kirjoittaa mukavasti puutarha-asioista ja tässä tämän vuoden ykkösnumerossa on aiheena Miksi meillä ei ole kanervapuutarhoja?
Niin sellaisen voisin jopa perustaa ja se ei tunnu yhtä utopiselta kuin haave talvipuutarhasta.

Vanhat vuosikerrat olen vienyt maalle, sadepäivinä niitä selailen ja olen miettinyt, että näitä voisi viedä jonnekin muualle kuin lehtikeräykseen. Vielä en ole hennonnut heittää pois yhtäkään lehteä ja antaisin niitä jollekin jos vain joku olisi niistä kiinnostunut.

Tämä ruusu kasvaa meidän kissojen kissatarhassa