Niin ihmeeksi se pistää kun ajattelee tätä tämän kevään ja kesän tuloa.
Kaikki tuntuu tapahtuneen todella nopeasti ja nyt kun ilmat viilenivät tulee väkisinkin mieleen, siinäkö se kesä oli, niin oliko?
Vajaa viikko kesäkodissa on taas ohi ja täälläkin kaupunkikodissa olemme olleet melkein viikon, hupsista aika siis rientää ja mitä onkaan saatu aikaiseksi?
No eipä oikeastaan juuri mitään, kaikenlaista pientä ja suurta toivetta ja ajatusta siitä minkälaiseksi tuo meidän olopiha nyt oikeastaan muodostuu!
Suurin urakka oli kesäkodissa daalioiden istutus ja niitähän tuli kaikkinensa maahan kaksitoista kappaletta ja sitten vielä ne monet pienet sivupalat joita laitoin ympäri kukkamaita, toiveena niiden kasvaminen ja vankistuminen. Monet pienet sivumukulat innostuvat hyvinkin kasvuun ja syksyllä ne voi taas korjata kellarin suojiin.
|
Kuvassa muutama aurinkoon nostettu daalioiden säilytyslaatikko, Penakin siellä näyttää keinussa puuhiani valvoneen... |
Päivät kesäkodissa olivat täynnä työtä ja touhua ja sitähän näin kesäaikaan tietysti riittää.
Ihan kaikkia perennamaita en suinkaan ehtinyt kunnostaa ja odottelen vielä muutamien perennojen kohtaloa miten ovat selvinneet viime talvesta.
|
Melkein voisi luulla, että lumisade on tästä yli pyyhkäissyt..... runsaasti kukkineet omenapuut varsistivat terälehtiään.... |
|
Marjaomenapuu oli täydessä kukkaloistossaan.... |
|
Kesäleimu ja särkynyt sydän kukkivat, mutta ei läheskään niin loistokkaasti kuin edellisenä kesänä.... |
|
Sireeni kukkii ja tuoksu oli huumaavaa.... |
|
Vehnäpelto orastaa...... |
|
Tällainen yleisnäkymä kesäkodin pihapiiristä...... |
Täällä kotipihassa on myös kesä kerinnyt.......melkein täyteen "kukkaan"
|
Pääsiäisesikko innostui uuteen kukoistukseen...... |
|
Tällaisesta luonnonkukinnasta minä pidän...... |
|
Minulle niin rakas poimulehti....... |
|
Rodo kukkii melkein kuin puolivaloilla...... |
Tästä jatkuu se ehkä vaikein osio, miten tuon olopihan saamme taas kauniiksi, nyt vielä kiurunkannukset kukkivat kaadetun omenapuun kannon ympärillä, mutta mitä sitten!
Niin monia ajatuksia mielessäni liikkuu, mutta, mutta.........koskahan on valmista jos nyt tällä viikolla aloittaisi jostain kulmasta!