Aamulla melko varhain lähdimme Maija-kissan kanssa ajelemaan kohti kissanäyttelyä, pieni koukkaus keskikaupungilla ja saimme matkaseuraksi kissaystävämme Hildan.
Koko ajomatkan Sastamalan kansainväliseen kissanäyttelyyn satoi ja muutama vaaran paikka vesiliirtoon oli tarjolla, mutta onneksi matka meni hyvin ja olimme hyvissä ajoin näyttelypaikalla.
Eläinlääkärintarkastus meni ilman mitään jonotusta ja pian sisällä näyttelyhallissa oli Maijan häkki vaatetettu ja kissa pääsi omaan rauhaan, Maija osaa tehdä häkistään hyvin persoonallisen ja oma rauha löytyy kun ryömii pohjavaatteen alle. No ei Maija siellä uppeluksissa kauan viihtynyt mutta kuitenkin häkkin pohjavaate oli täydellisesti myllätty ja kissa tyytyväinen.
Näyttelypäivän kulku oli hyvinkin tiivis, mutta ihan juoksuksi ei kuitenkaan tarvinut pistää. Näyttely oli yksipäiväinen kahden sertin näyttely eli samana päivänä oli mahdollisuus saada kaksi eri arvostelua ja kaksi sertiä. Maija osallistui myös veteraaniarvosteluun ja niitäkin oli kahdet. Kaikkinensa kissalle tuli neljä eri arvostelukertaa ja siinähän sitä mennä hipsutelttin tiiviissä tahdissa eri tuomarien pöydille. Neljä mukavan tuomaritädin pöydällä sai Maija itseään esitellä.
Ja Maijahan teki tämän esittelynsä erittäin hyvin, Maija oli molenpien tuomarien paras kastraattinaaras eli NOM ja sitten toisessa paneelissa Maija oli myös BIS kissa. Veteraaniarvostelu oli myös menestys, Maija oli toisen arvostelun paras naarasveteraani ja toisessa naarasveteraaneista sijalla kaksi.
Veteraaniluokkaan kissa voi osallistua kun ikää on seitsemän vuotta ja juhannuksen tienoilla Maija täytti seitsemän. Veteraaniarvostelu on sellainen mukava ja rento tapahtuma siinä saman kategorian
naaraat ja urokset arvostellaan erikseen ja kissat laitetaan järjestykseen ykkösestä ylöspäin. Lopuksi voittanut uros ja naaras vielä kilpailevat keskenään ja voittaja on siis kategorian paras veteraani.
Maija siis hävisi upealle Ocicat urokselle ja tulokset olivat veteraaniluokissa paras naaras ja toiseksi paras.
Sanoisin, että täydellinen näyttelypäivä.
Maija myös valmistui Grand International Premieriksi eli GIP ja tästä voi vielä edetä korkeinpaan luokkaan eli Supreme Premieriksi, mutta se on taas ihan eri juttu ja me mietimme Maijan kanssa tämän asian hyvin tarkkaan. Jos lähdemme tätä titteliä saavuttamaan se tietää monia näyttelykäyntejä ja aiankin yhtä matkaa näyttelyyn ulkomaille . Mene ja tiedä...!
Kuvassa on Maijan Best In Show ruusuke ja hieman erikoisen näköinen palkintopokaali.