perjantai 10. tammikuuta 2014

Jokohan nyt huomenna kun päivä vihdoin koittaa

on maa valkoinen, jokohan!
Tämä syystalvi tai joko on sydäntalvi on todella koettanut minua kovasti nujertaa. Talvi-ihmisenä olen kaivannut lunta ja sen tuomaa valoa.
Joulunaikaan parin viikon rupeama maalla oli todella "pimeä kokemus". Maalla syntyneenä ja lapsuuteni viettäneenä en ole koskaan muistini mukaan kokenut tällaista pimeyttä ja keskipäivän harmautta. Tai enkö vain muista?

Suren kaikkia kukkiani tuolla maalla kesäkodin maisemissa, siellä ne keskellä sulaa märkää maata yrittävät talvehtia ja nyt jos ennusteen mukaan tulee pakkaset sekään ei varmasti ole hyväksi monivuotisten kukkien talvehtimiseen. Tuleekohan myös niille jonkinasteinen jääpolte kuten ennustetaan syysviljan oraille.

Olen lueskellut täällä blogejanne ja nauttinut monista viime vuotta koskevista kirjoituksista ja kuvista. Ajattelin koota oman vuoden 2013 koosteen, mutta se nyt vain jäi jonnekin pimeän vuodenajan syövereihin.

Kuvien laatu ei ole hyvä, mutta liitän ne tänne, sori !
Tässä muutama kuva viime kesän kukkijoista, valkoinen päivänhattu, Tiibetin koirankieli ja
minun lempikukkani mesiangervo.
Kesän vihreätä.......
Alkukesän kukkijat......

Pitkäaikainen harrastukseni kissanäyttelyiden parissa oli viime vuoden tauolla. Nyt tänä vuonna me Maija-kissan kanssa menemme kissanäyttelyyn 25 päivä tammikuuta Lahteen. Maija on jo käynyt monet näyttelyt ja nyt kun kissa on kastraatti voisimme alkaa koko näyttelyruljanssin alusta. Katsotaan nyt miten tuo tuleva näyttely menee ja lähinnä mitä Maija tykkää vuoden tauon jälkeen olla päivän  näyttelyssä.
Tässä Maija ja pokaalit
Maija-kissa oli viimeksi näyttelyssä Turussa vuoden 2012 marraskuussa ja siihen olikin hyvä päättää tämä leikkaamattoman aikuisen naaraan näyttelyura. Maija oli BIS-kissa eli oli paras lyhytkarvakategorian aikuinen naaras.

Maija laatuarvostelussa marraskuussa 2012 Turun näyttelyssä.


 
Viime vuoteen mahtui myös matkat Italiaan ja Kiinaan, molemmat matkat olivat keväällä ja sitten kesä menikin kukkien ja kasvimaan merkeissä.


Alberobello, "trullien kylä" Italian matkalla

Shanghain" korkkiruuvi"




 
 


8 kommenttia:

  1. Onnea Maija kissalle.Upea kuva maija pokaleineen:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Ritva,
      aina joskus näitä palkintoja tulee kun minäkin jo yli kaksikymmentä vuotta olen kissojeni kanssa käynyt näyttelyissä.
      Yhtään en tiedä tai edes osaa veikata miten Maija tuolla näyttelyssä menestyy, toivottavasti saa sertin.

      Poista
  2. Ei mikään ihme, että Maija on saanut runsaasti pokaleita. Se on niin nätti ja naisellinen. Toivotan onnea seuraaviin kisoihin.
    Sinulla kasvaa ilmeisesti Mesiangervoa omassa pihassa? Pidän kovasti sen tuoksusta ja tunnen jo kaukaa luonnossa kävellessäni, että lähellä on mesiangervoita.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei, minä pidän todella paljon mesiangervosta ja sitä minulla kasvaa pihalla.

      Tuon näyttelytouhu kaikkinensa alkaa meillä olla jo melkein unohdettu asia, mutta vielä me Maija kanssa käymme muutamissa näyttelyissä, harvakseen ainakin tämän vuoden aikana.

      Poista
  3. Sama suru täällä pohjoisemmassakin. Vain pari senttiä lunta. Onneksi on maa jäässä kuitenkin. Odottelen toiveikkaana lunta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Täällä on ehkä noin 5 senttiä tuota ihanaa kauan kaivattua lunta.
      Terkuin minä ja kissat

      Poista
  4. Onpa sulla ihanaisia kissuja. Tuo Fanny muituttaaa melkoisesti meidän edesmennyttä Lilleri Rusinalimppua ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin kissat ovat aina niin ihania, Fanny on persoona sieltä parhaimmasta päästä.

      Poista

Kiitos kommentista, se ilahduttaa aina.😊