perjantai 10. toukokuuta 2013

Vanhan kasvin uusi tuleminen

Nyt kun olen ehtinyt hääriä tuon tulopihan kukkapenkin kimpussa on mieleeni noussut moniakin ajatuksia kasveista joita tuohon penkkiin aikoinani istutin. Kukkapenkin rakensin joskus melkein parikymmentä vuotta sitten. Osan kasveista ostimme ja osan toin lapsuuteni kodista maalta.
Eräs tuolta maalta tänne tuomani kasvi on Lehtosinilatva ja sen alkujuuret ovat hyvinkin kaukaa menneisyydestä.
Isäni suku on kotoisin Länsi-Uudeltamaalta, hänen äitinsä suku myös. Isäni perhe asusti talossa jota kutsuttiin Rantatuvaksi ja tuo talonpaikka näkyy kesäkotini ikkunasta. Tupa on ajat sitten purettu, mutta vielä voi löytää maastosta jotain entisen asumuksen jälkiä.
Joskus kauna sitten isoäitini kuoltua me sisareni kanssa taas kerran kävimme Rantatuvan rauniopihalla ja löysimme ihanan kauniin sinisin kukin kukkivan kasvin. Toimme kasvin meidän kodin pihaan ja siellä se kasvoi ja kukoisti monet vuodet. Kuitenkin vuosien saatossa tuo ihana kasvi alkoi voida pahoin ja oli jo melkein kuolla kun sen kaivoin maasta ylös.
Ystävälläni on kesäpaikka täällä Näsijärven saaressa ja maasto siellä on hyvin tuoretta lehtomaista.
Tuon pienen mitättömän kasvin toin siis tänne Pirkanmaalle hoitoon.
Ystäväni istutti kasvin maahan ja voi sitä riemua kun tuo vaivainen kasvi lähti kukoistukseen, kului pari vuotta ja Lehtosinilatva oli ottanut uuden kasvupaikan kodikseen ja uusia alkuja tuikki siellä täällä.
Nyt kesäkodissani kasvaa jälleen kaunis Lehtosinilatva ja samoin täällä kaupunkikodin kukkapenkissä.
Kasvi siis teki terveysmatkan tänne Näsijärven saareen ja on nyt meillä ystävälläni ja minulla loistavassa kukoistuksessa.
Luulen, että kesäkotini piha ei ollut paras mahdollinen kasvupaikka ja siksi kasvi ei siellä ajan saatossa viihtynyt. Nyt olen sille järjestänyt parasta mahdollista kasvupaikkaa, mutta ei se kuitenkaan viihdy niin hyvin, että tekisi uusia alkuja sinne tänne. Ystäväni saaritontti on tosiaan lehto ja siellä se
kasvi todella kukoistaa.
Länsi-Uudellamaalla kasvista käytetään myös nimeä Hautamyrtti tai Hautamirtti.
Isoäiti muutti nuorikkona Rantatupaan vuonna 1907 ja jos hän tuon kasvin istutti piankin kotinsa pihaan voisin ajatella, että tämä Lahtosinilatvan kanta on yli satavuotias ja edelleen se on sukumme pihalla kukkimassa, vaikka olikin välillä terveyskäynnillä täällä Näsijärven saaressa.

Meidän Lehtosinilatva, kukoistaa ja tuo terveiset kaukaa.....

3 kommenttia:

  1. Aivan ihana tämä tarina. Ei mikään voi olla arvokkaampaa kuin suvussa kulkenut kasvi. Minullakin on pari kasvia kotoisin mummuni penkistä, ja sitten muutamia jotka muistan lapsuudesta asti. Ne ovat aina vaan ne kaikista rakkaimmat.
    Hyvä että terveysmatka pelasti suvun kasvin, pitkää ikää sille edelleen !

    VastaaPoista
  2. Oi, sinulla oli ihana tarina tuosta kauniista tuoksuvasta kukasta, lehtosinilatva! Minullakin niitä kasvaa siellä täällä pihaa, jopa valkoinen sellainen, jota täällä päin kutsutaan enkelinsiiveksi.
    Minä muistan lehtosinilatvan 7-vuotiaasta asti. Löysin silloin sen jostakin tien varresta, kauniina ja lumottuna tietenkin. Vein sen kotiin ihmeissäni, mikä tämä on, kun äitini sanoi (kerrankin) ettei tunne sitä. Minä juoksin kylän koulun opettajan luo, olin niin innoissani ja halusin tietää kukan nimen. Siellä sain sen kuulla, lehtosinilatva ja siitä saakka olen sen muistanut. Varmaan ollut verissä jo lapsesta tuo luonto.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei, kiitos teille kommenteista.
      Minä olen sellainen ehkä liiaksikin tunteella suhtautuva kaikkeen luonnossa ja muutenkin....
      Toinenkin perenna jota kesänvihreäksi sanotaan on löytänyt paikkansa kesäkotini kukkapenkkiin. Se on myös fammuni peruja, mutta ei ole kulkenut näin pitkää matkaa kuin lehtosinilatva.

      Poista


Kiitos kommentista, se ilahduttaa aina.