lauantai 4. toukokuuta 2013

Oi ihana toukokuu.....

Viikko maalla on taas pian ohitse ja kaupungissa rivitalon piha odottaa. Tämä aika olisi sitä parasta aikaa puuhata täällä vanhalla rintamamiestontin pihalla, mutta nyt tänä keväänä muut asiat ovat tällä erää etusijalla. Toki olemmehan me aina olleet tasapuolisesti näin keväällä molemmissa paikoissa.

Vuosien varrelle on mottoni ollut tämä:
"Väärään aikaan väärässä paikassa"

Jotain kuitenkin on jäänyt molempiin pihoihin, ehkä tuo rivitalopiha on jäänyt vähemmälle, olisiko nyt sen aika asettaa ykköseksi.

Tämä kesäkodin piha on todella ikuisuusprojekti ja olen sen yrittänyt pitää melko luonnontilassa ja sellaisena kuin se oli vielä vanhempieni eläessä. Jotain tai paljonkin olen muuttanut mutta perusilme on luonnonmukaisuus ja mahdollisemman helppo pitää siistinä ja hoidetun näköisenä.

Ihan oma projektini on tuo Joutomaa, pieni pala pellonsyrjää. Se oli ennen osa viljelymaata, mutta noin viisi vuottta sitten otin sen omaksi pikku harrastuskentäkseni.
Eli koska se on valmis...........ei koskaan.

Eilen vein kellarista valkosarjan ulos eli vein sen vanhaan navettaan. Siellä on sopivasti valoa ja myöskin lämpöä. Ulkosalle en sitä vielä uskalla jättää.

Valkosarja

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti


Kiitos kommentista, se ilahduttaa aina.