keskiviikko 8. toukokuuta 2013

Jotain uutta ilmettä....

ajattelin saada tuohon tulopihan kukkapenkkiin.
Monet keväät olen sitä jo ajatuksissani kehitellyt mutta sitten on taas ollut se tilanne edessä, että "väärässä paikassa väärään aikaan".
Nyt minulla olisi pieni aika kunnostaa tuota kukkapenkkiä, ensin siitä pitäisi kaivaa pois kaikki syysasterin juurakot. Silloin kun ne siihen istutin en osannut arvata miten kovasti se leviää ja myöskin toisaaltaan tuo matala pöytäkuusi vie maasta paljon voimaa.
Jotain muutakin kasvia kuten päivänliljaa olen siihen aikoinani istuttanut, sekin oli silloin aivan vikatikki.
Jalopähkämö on ainoa kasvi joka tuossa penkissä on viihtynyt hyvin, tosin sekin on kovasti leviävää sorttia.
Eipä tässä auta kuin ottaa lapio kauniiseen käteen ja aloittaa työt. Jalopähkämön jätän paikoilleen mutta kaikki muu vapaa tila onkin sitten ajateltava täyttää harkiten ja siihen paikkaan sopivilla kasveilla. Eräs ajatus on istuttaa siihen jotain hyvin matalaa maanpeittokasvia.
Mutta mitä?
Kuvassa ruukuissa olevat mätäsrikot istutan penkkiin tai vien maalle, sinne kyllä sopii mitä vain.......eikä tule tilanahtautta.

Edellisessä potsauksessa on aika kurjat kuvat, uusin niitä nyt vähäsen, kas tässä:




2 kommenttia:

  1. Syysasteri tuottaa mullekin ongelmia, ja vielä enemmän sen maatiaisversio, paju- tms. asteri. Niitä putkahtaa perkaamisenkin jälkeenkin vielä tämän tästä. Sinänsä kauniita kasveja, kunhan pysyisivät paikassaan. Maanpeittokasveja on niin monta, vaikea suositella, valitset siis vain lempiväristäsi maanpeiton !

    VastaaPoista
  2. Hei pivi ja kiitos kommentistasi.
    Todella tuo kukkapenkki on murheellinen ja uudistusta sinne pitäisi saada. Eräs matala pensa jota joskus ajattelin oli Grönlanninhanhikki tai sitten Keijuangervoa ja siitä hyvin matala lajike.
    Syysasterissa minua viehättää sen vaatimaton ja samalla viehättävä kukka.

    VastaaPoista

Kiitos kommentista, se ilahduttaa aina.😊