sunnuntai 16. syyskuuta 2012

Näyttelyviikonloppu

Niin nyt ovat kissanäyttelyt taas tällä kertaa ohitse ja hyvä näin.
Me molemmat Maija-kissa ja minä olemme väsyneitä viikonlopun touhuista. Näyttelypäivät ovat pitkiä, aamulla ensin eläinlääkärin tarkistukseen ja sitten odottelua, aikaa milloin kissa menee arvosteluun.
Toki näyttelyssä tapaa päivän aikana ystäviä ja samalla voi seurata kissojen arvosteluja, mutta se oman kissan arvostelutilanne on tietysti se tärkein. Päivään mahtuu myös käynti kahvilla ja ruokailu tai joskus on omat eväät mukana.

Oman kissan arvostelun jälkeen ei toki näyttelypäivä ole ohitse. Kissa palaa omaan häkkiinsä, joka yleensä on kolmelta sivulta verhoiltu, tai kissalla voi olla ihan oma koottava häkki ikäänkuin pieni teltta.
Kissa viettää päivänsä siis tässä häkissä ja käy arvostelussa ja kun oma tuomari on kaikki saman kategorian kissat arvostellut kissa voidaan kutsua mukaan tuomarin parhaan valintaan. Tämä valinta on aina oma jännittävä tapahtuma ja ne kissat jotka tuomari valitsee parhaiksi pääsevät sitten näyttelyn loppuhuipentumaan eli paneeliin.

Paneelissa siis kohtaavat ne kissat jotka ovat tuomarien parhaita, ei toki kaikki näyttelyn tuomarien parhaat kissat kisaa keskenään vaan se tapahtuu kategorioittain.  Tuomarit valitsevat arvostelemistaan kissoista parhaan aikuisen uroksen, aikuisen naaraan, nuoren ja pennun sekä kastraattiuroksen ja kastraattinaaraan. Maija-kissa oli yksi kuudesta tuomarien parhaista ja osallistui kolmoskategorian paneeliin, siellä ei kuitenkaan tullut menestystä ja paneelivoitto jäi vain siis haaveeksi.
Mutta hyvä, Maija oli kuitenkin arvostelevan tuomarin paras aikuinen naaras ja tämäkin menestys on tosi hyvä ja arvostettu saavutus.
Maija-kissa näyttelyhäkissä
kuva: Erkki Meriläinen
   

3 kommenttia:

  1. Heippa Molley!
    Onnea Maijalle ja emännälle hienosta menestyksestä näyttelyssä.
    Kyllähän se varmasti käy voimille ja väsy tulee touhutessa siellä,mutta palkitsevaahan tuo on ja antaa hyvän mielen.
    Paljon olet saanut varmaankin ystäviä tuttavia näistä piireistä.
    Levätkäähän nyt matkan rasituksista molemmat.

    Syysterveisin Ida

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Ida.
      Tosi on että ystäviä olen saanut ja monet mukavat hetket olen heidän kanssaan viettänyt.
      Se on sellainen mukava ilmiö, että vaikka täällä kotimaisemissa on joskus kovakin kisa niin sitten kun ollaan ulkomailla on yhteishenki ihailtavaa.

      Poista
  2. Uskon ja ymmärrän , että ne näyttelyissä käymiset ovat innostavia hetkiä elämässäsi. Varsinkin vasta-alkajille opettavaisiakin, kuuleehan siellä monenlaisia kertomuksia omien lemmikkiensä edesottamuksista.
    Silitykset Maijalle hyvästä suorituksesta !

    VastaaPoista

Kiitos kommentista, se ilahduttaa aina.😊