tiistai 4. syyskuuta 2012

Kotona

Kotona taas me kaikki olemme, siis täällä kaupungissa. Miten pieneltä tämä rivitalopiha minusta taas näyttää ja jo muutamalla askeleella olen päin raja-aitaa.
Pitänee ottaa pieniä askeleita eikä mennä retostella niin isosti.
Mutta kivaahan se on välillä olla ihan oikea kaupunkilainen tai ainakin yrittää olla sellainen. Se tietää sitä, että kaupunkivaateet on aamulla etsittävä päälleen jos tuonne keskikaupungille asti aikoo mennä. Ja pitäähän sinne mennä, uudet silmälasit pitää passata vielä ihan pikkuisen peremmin nenälleni sopivaksi.
Tänään kun tänne tulimme oli hiljan juuri satanut, mutta sitten päivä jo paistoi ja aurinko armas näytti miten paljon taas täällä on pölyä. Ikkunatkin ovat sateisen kesän jäljiltä aivan likaisia juovia täynnä. Eli kyllä täällä taas muutamiksi päiviksi riittää ihan näitä arkisia kotoisia hommia.
Kissoillekin pitää heti huomenna hakea niiden lempiraksuja, kaikki raksut maalla ehtivät loppua ja jouduin ostamaan kaupan hyllyltä mitä siellä sattui olemaan. Onneksi ne kuitenkin kissoille kelpasi. Pena meillä kissoista on kaikkein krantuin, jos se ei jostain ruoasta tykkää niin kyllä se sen hyvin huomiota herättävästi tuo ilmi. Marmattaa ja marmattaa, käy moneen kertaan ilmoittamassa, että kupissa on jotain vääränlaista tuotetta.
Toisaaltaan Penalle tekisi dietti oikein hyvää, mutta sitä kerjäämistä en jaksa pitkälle katsella. Voi kissa parka ja emäntänsä myös!!

Kerran kesässä Pena-kissa "keritään", siksi kun kissan puolipitkä karva
on kovasti pehmeä ja se menee pahasti takkuun.
Tässä on toimenpiteestä muutama viikko. 

2 kommenttia:

  1. Elämän rikkauttahan se on erilaisten elinolojen vaihtelukin. Kaupungissa on syksyisinkin valoa, mutta maalla se pimeys ahdistaa , varsinkin siellä missä ei ole muuta valoa näkyvissä kuin kuu ja tähdet öiseen aikaan, ja lenkkipolku on näkymättömissä vesilätäköineen.

    Pena on ihana pyöreä pullukka...aivan mieli tekisi halirutistaa;-)
    Terkkuja ja sadepilviä odotellen....

    VastaaPoista
  2. Kiitos marimeri,
    kyllä se niin on, että mahdollisuus vaihteluun on rikkaus.Syksyllä sen kyllä huomaa miten paljon valoja on täällä kaupungissa.
    Kopion tähän tuolta Seniorinetistä tallentamastani kirjoituksesta Tänään pienen pätkän.
    Täällä on säkkipimeätä....
    Kirjoittanut RäPö 1. Marraskuu 2010 - 0:14.
    Tosiaan tänään tulimme tänne maaseudun rauhaan ja myöskin pimeyteen. Nyt kun olemme siirtyneet talviaikaan, tulee pimeys illasta jo heti pian kello viiden jälkeen. Oikeastaan sellaista hämärähetkeä ei ole ollenkaan.
    Seison tuvan rappusilla ja näen parit valot tuikkivan peltojen takaa ja maantiellä alkuillasta vielä jokunen autokin ajeli. Nyt ei niitä autojakaan ole mennä huristanut muutamaan tuntiin kuin aivan jokunen.
    Syvä pimeys ja myöskin hiljaisuus on laskeutunut tänne mökkimme ympärille.
    ........Pimeys täällä maalla on sekä plussaa,että miinusta. Hiljaisuus on kuitenkin pelkkää plussaa.

    VastaaPoista

Kiitos kommentista, se ilahduttaa aina.😊