perjantai 11. maaliskuuta 2016

Kolmas päivä toden sanoi....

eli kyllä vain terassi valmistui kolmessa päivässä.

Maanantaina koko aamupäivän satoi lunta ja räntää, onnekis iltapäivä oli poutainen.
Tiistai ja keskiviikko oli säiden puolesta ihan kelvollinen ja niin vain meidän terassi oli valmiiksi kottuna keskiviikkona noin varttia vaille neljä.
Kokosin tällaisen kollaasin terassin työvaiheista ja tietysti mukana oli myös Maija-kissa, eihän mikään työmaa tule valmiiksi ilman yleisen tarkastajan tarkkaa valvontaa.


Eilen ja tänään järjestelin terrasin sisustusta, toki tulos on vielä hyvinkin keskeneräinen. Piha terassin edessä on kuran ja saven peittämä, mutta eiköhän muutama lämmin päivä sulattele loputkin lumet ja piha alkaa hiljalleen kuivua ja pääsen sitäkin pikkuhiljaa siistimään.

Tässä muutama kuva terassista, täällä on tänään ollut melko pilvistä ja aurinko tuli juuri silloin esille pilvien takaa kun otin kuvat ja tämä kuvakulma ei sovi aurinkoiselle säälle.
Tässä ne nyt kuitenkin ovat:
 Tässä kuvassa näkyy pihan kuraisuus

 Sisustus on vielä hyvin keskeneräinen, mutta jotain kuitenkin .....
Näin aluksi  kissoille asettelin kiipeilypöntön ja yhden pesän.....terassin oikeassa nurkassa

 Jos tarkkaan katsoo niin terassilla on myös paikka Sadun Velmu pupulle, eli Velmu on meidän terassipupu.
 Vasemmassa päätyelementissä on liukuovi jonka voi lukita molemmin puolin ja tuossa keskellä pitkää sivua on tavallaan pariovet jotka liukuvat sivuille ja ne voi laittaa lukkoasentoon sisältä.
Jokainen pystyelementti liukuu omassa urassaan.
Kattoelementeissä neljässä on eteen vedettävät  läpinäkymättömät aurongonsuojaverhot, samoi läpikuultavat  aurinkoverhot on kolmessa pystyelementissä. Verhot voi helposti irroittaa ja pestä.


25 kommenttia:

  1. Vastaukset
    1. Velmu odotteli vaatehuoneen hyllyllä ja oli ihan ekana valloittamassa terassin.

      Poista
  2. Terassi näyttää upealta, saitte yhden huoneen lisää. Ei olisi valmistunut näin pian ilman Maijan asiantuvntevaa valvontaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, kyllä varmasti tuolle tilalle tulee käyttöä. Maija jaksoi valvoa kokonaista kaksi päivää ja sitten vain lepäsi ikkunahyllyllä.

      Poista
  3. Onpa terassinne hyvän näköinen!Siellä viihdytte varmasti koko porukka.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, kyllä me varmasti siellä paljon oleskelemme ja kissat myös.

      Poista
  4. Näyttää hyvältä. Kyllä tuolla kelpaa kukkia kasvattaa. :)

    VastaaPoista
  5. Hieno! Joko Maija on hyväksynyt työn jäljen?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä vain Maija on tarkastanut ja hyväksynyt koko terassin ja tuo pesäpönttö on vanha tuttu, ollut vain jonkin aikaa piilossa.

      Poista
  6. Tulipa siitä tosi hieno. Nyt teillä on yksi huone lisää ja ovet aukaisemalla puutarha jatkuu suoraan sisälle. Varmasti valmistumisen nopeuteen vaikutti Maijan tehokas valvonta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juuri näin, Maija oli innokas valvoja kaksi ekaa päivää ja kolmannen lepäsi ja valmista tuli.
      Katsotaan nyt miten saan puutarhan uuteen kuosiin.

      Poista
  7. Hieno tuli ja toimitusaika piti! Ihana huone lisää kotiinne ja varmaan mieluinen kissoille! Onneksi Maija valvoi töiden valmistumista!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Saila, tuntuu kivalta suunnitella kevättä ja kesää. Terassin edus teettää töitä ja emme ole oikein päättäneet miten se toteutetaan, ilmeisesti nurmikko ei ala ihan heti terassin edestä.

      Poista
  8. Hyvä kun rakensit Velmulle oman terassin;)
    Tosi ihana, täällä ihan vihreäksi muutun...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Velmu majaili meillä vaatehuoneessa ja oli ensimmäinen terassin valtias. Kissat vielä hieman oudoksuvat terassilla oloaan, mutta kuitenkin uteliaana sinne pyrkivät ja tulevat sukkelaan pois.

      Poista
  9. Hyvännäköinen! Minkä kokoinen pihanne on? Tarvittiinko terassille rakennuslupa? Asutte rivitalossa? Myös hinta kiinnostaisi... Haluaisin niin itsekin tuollaisen!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olopiha ei ole kovinkaan suuri, tosin me asumme päätyhuoneistossa ja siksi piha on suurenpi kuin muuten. Meillähän on tässä pihassa myös kissatarha ja se vie vapaata tilaa. ( nyt kun kaikki kissat ovat jo hyvinkin varttuneita vain Maija kolmesta kissasta liikkuu enenpi tulee kissatarhan paurkaminen tässä muutaman vuoden kukuttua ajankohtaiseksi)
      Kyllä terassille piti hakea lupa. Terassin toimitti Lumon ja näitä erilaisia vaihtoehtoja löytyy heidän nettisivuiltaan.
      Hinta on tietysti sen mukaan minkälaisen terassin valitsee ja Lumon tekee tarkat laskelmat ja nettisivujen mukaan suunnittelu on heillä ilmaista ja ei sido mihinkään ostoon.
      Käy katsomassa netissä Lumon sivuja ja eri vaihtoehtoja.

      Poista
    2. Jos kissa vanhemmiten vähentää liikkumistaan, sillä tod. näköisesti on kivuliasta nivelrikkoa, jonka takia se ei halua/pysty liikkumaan. Melkein kaikilla vanhoilla kissoilla on sitä. Sitä pystyy kuitenkin hoitamaan ja helpottamaan kissan kipuja. Äkkiä siis eläinlääkäriin!

      Poista
  10. Kiva, kun löysin blogisi; en ole täällä käynyt aiemmin. Kiva ja mielenkiintoinen blogi; liityinkin samantien lukijaksi. Tervetuloa vastavierailulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, kiva kun blogini löysit eli olet tervetullut blogini lukijaksi. Käy vastavierailulla.

      Poista
  11. Tuolla on kyllä ihana ottaa aikainen kevät vastaan!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin minäkin uskon ja toivottavasti kevät tulee ja on pysyvää, ettei enää tule kovia pakkasia tai lunta tuiskuttele.

      Poista

Kiitos kommentista, se ilahduttaa aina.😊