En uskonut syksyn näin pian alkavan,

eli syksy tulla tupsahti yht'äkkiä kuin tämän vuoden kevät kesäksi.

Kesäkodin lyhtypisara tuli mukanamme tänne.

Onneksi veljeni ja hänen vaimonsa ovat nyt tuolla maalla kesäkodissa ja huolehtivat niistä kukistani joita ajattelin talvettaa. Se on aina sellaista touhua, ollako vai eikö olla. Kun lähdimme nyt viimeksi kesäkodista ei vielä ollut merkkejä näin nopeasta syksyn tulosta ja siksi jätin kaikki ulko/ruukkukukkani sinne kukoistamaan. Siirtelin niitä kyllä suojaisenpiin paikkoihin, lähinnä ajattelin tuulien tuiverrusta, en uhkaavan hallan varalta.
No nyt kuitenkin kaikki kukkani ovat suojassa ja tuntien pikkuveljeni on hän varmaan muutamankin  vahvan sanan sanonut eli ..... kukkaset. No ei tämä vakaava ole ja onhan hän aina ollut mitä kiltein ja huomaavaisin veli minulle ja muille sisaruksilleni.

Minulla on kaksoisveljet ja ovathan he aika paljon samanlaisia mutta myös monissa asioissa erilaiset.
Toisella on koiria toisella ei ja samoin on jako puutarhan suhteen, koiraihmisellä on puutarhaa ja daaliota toisella ei. Näin on, mutta yhtäkaikki he ovat  minulle rakkaita veljiä ja aina ajatuksissani he ovat minun pikkuveljiäni joita silloin kauan sitten äitini apuna hoitelin.

Aronian kaunis syysväri

Olen näinä päivinä ilokseni huomannut syksyn värien kauneuden. Ihan tässä omassa rivitalopihassa on paljon kaunista syksyn väritystä, joskus ei vain löydä sitä kauneutta tästä läheltä vaan hamuaa kauas pohjoiseen todellista ruskaa ihailemaan. Täällähän ei ole paljoakaan maaruskaa vaan lähinnä ruskan värit löytyvät puista ja pensaista.

Naapurin Eila teki minulle ruusuja vaahteran värilehdistä

Meidän etupiha ja etualalla näkyy tuo onneton rönsyleinikki viidakko

Etupihaa vähän toiselta kulmalta

Virpiangervon värejä



Rautatienomenapuun omenasatoa

Tässä kotikadun ruskaa

Etupihan virpiangervon väriloistoa