sunnuntai 22. syyskuuta 2013

Keltapeippi valtaa liiaksi alaa

Maanpeittokasvi keltapeippi on vallannut liiaksi alaa ja kuitenkin siellä missä sen pitäisi kasvaa se on joutunut väistymään rönsyleinikin tieltä.
Tänään sain jo kipinän ottaa lapio ihan oikeasti kauniiseen käteen ja kääntää koko etupihan se osa jonne tuo rönsyleinikki on tehnyt pesänsä. En vielä kuitenkaan tähän työhön ryhtynyt ja mietin olisiko sittenkin vasta keväällä oikea aika tälle työlle.
Pitkään katselin tuota onnetonta rönsyleinikin valtakuntaa ja mietin. Jos nyt käännän maan ja perkaan sen rikkaruohoista ja tilalle istutan keltapeipin latvaversoja, ne ehkä ehtisivät ennen maan jäätymistä juurtua ja jatkaisivat sitten keväällä kasvua.
Keväällä jos tuon kääntö- ja perkaushomman teen, se ehkä on helpompaa mutta silloin pitää taimistosta löytää näitä keltapeipin taimia. Eihän siihen montaa tainta mene, nehän kasvun alkuun päästyään leviävät nopeasti.
Tänään löysin uuden mielestäni mielenkiintoisen maanpeittokasvin Rönsytriatellan, sitä en ennen ole tavannut. Tämä kuva on kopioitu netistä Rengon taimitarhasta

Rönsytriatella


Tulopihalla meillä on pikkutalviota, rönsyansikkaa, keltapeippiä ja jos vielä lisään rönsytriatellaa ja ehkä peittokurjenpolvea. Olisiko tulos aivan sekava.
Jonnekin joukkoon tekisi mieli istuttaa myös tulppaanin ja narsissin sipuleita.
Tänään innostukseni tehdä etupihalle muutoksia tuntui kivalta ja varmaan jotain muutosta sinne kyllä teenkin. Muutoksen  pitäisi kuitenkin olla sellainen, että se ei kesällä vaatisi kovasti hoitotyötä, varsinkaan kastelua.
Tarhanpiha on sitten luku sinäänsä, siellä pitää ehdottomasti rautatienomenapuuta leikata ja samoin aika ronskilla kädellä morsiusangervoja, ehkä jopa ainakin yksi pensas joutaa kokonaan pois. Kurttulehtiruusu on kovasti levinnyt, se pitää keväällä leikata aivan alas ja osa harhaan joutuneista juurivesoista kokonaan poistaa.
Tarhanpihan kunnostus jää kevääseen ja silloin vapun tietämiin meillä taloyhtiö tuo roskalavan kaikelle pihojen risuille ja roskille.


Vielä ruusu tekee nuppuja


1 kommentti:

  1. Kaunis ruusun nuppu,meilläkin niitä on saa nähdä kerkiävätkö kukkaan asti.Hyvää pyhäpäivää:)

    VastaaPoista

Kiitos kommentista, se ilahduttaa aina.😊