maanantai 8. huhtikuuta 2013

Luminen huhtikuun maisema

Eilen tulimme tänne kaupunkikotiin ja kaunis aurinkoinen viikko päättyi kirjaimmellisesti siihen.
Matkalla tänne kotiin alkoi hiljalleen sataa lunta, onneksi kuitenkin olimme ajoissa liikkeellä ja varsinainen lumisade alkoikin vasta kun olimme jo turvallisesti kotona.
Nyt kun katson ulos on uusi vastasatanut lumi kaikkialla, katoilla, teillä ja puiden oksilla. Viitisen senttiä ainakin tulla tupsahti ja maa muuttui aivan talviseksi, jälleen kerran.

Meillä oli kaunis aurinkoinen kevätviikko maaseuden rauhassa ja hiljaisuudessa, aurinko paistoi täydeltä terältä ja kevät antoi merkkejä. Tosin nuo yöpakkaset pitivät huolen siitä, että ei niitä pälvipaikkoja kovinkaan runsaasti esiintynyt. Mökin eteläseinustalla oli lumet sulanneet ja nurmikkoa oli aika pläntti näkyvissä ja sinne veimme penkin, iloksi itsellemme ja tietysti myös kisusille. Sinne penkille paistoikin heti aamusta aurinko ja näin paikka oli lämmin. Kissat siellä viihtyivät ja sinne ne heti aamusta usein lenkkinsä aluksi suunnistivat.
Siellä mekin monesti kissojen seurana istuskelimme ja ihailimme kaunista keväistä säätä ja lumista kevätmaisemaa.

Kissat auringossa, jos oikein tarkkaan katsoo on Malla lähtenyt lenkilleen ja
näkyy tuolla kaivon seutuvilla.


Pena ja Malla nautiskelevat......auringon lämmössä


Huhtikuun kaunis aurinkoaamu.

3 kommenttia:

  1. Voi mikä aurinkotuoli tuolla seinän vierellä!
    Ja auringonpalvojat!
    Ainakin aurinko on lämmin, jos ei muuta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin,
      kyllä kissat nauttivat ja myös me kissojen kanssa. En tiedä oliko penkki liian ahdas kaikille neljälle kissalle, sillä Malla-kissa oleskeli melkein aina penkin alla.Siellä näytti nauttivan ja köllötteli ihan pitkin pituuttaan.

      Poista
  2. Oi, millainen karvatassujen paljous nauttimassa kevätauringosta. Kyllä kissat ovat ihania!

    VastaaPoista

Kiitos kommentista, se ilahduttaa aina.😊