keskiviikko 6. maaliskuuta 2013

Harmaata ja tuulista,

siltä näyttää tuolla ulkona. Äsken taisi sataa melkein räntää, nyt kuitenkaan ei taivaalta satele juuri mitään.
Aamupäivällä kun kävimme marketissa niin siellä piha oli aivan märkä ja sohjoinen ja kadut tietysti ovat aivan sulat, siis pääväylät.
Eilen teimme ystäväni kanssa aika pitkän sauvakävelylenkin ja sekös mieltäni piristi, tänään nyt iltapäivällä tapaan sisareni tuolla kaupungin keskustassa.
Hän tulee tuolta maaseudulta ystävineen tänne Tampereelle teatteriin ja siinä sitten nopeasti meillä on pienet treffit.
Kiva on nähdä sisartani, tapasimme viimeksi viime marrakuussa. Mihinkä tämä aika oikein hupenee, usein joulunaikaan näemme, mutta nyt viimeksi niin ei kuitenkaan käynyt.
Puhelimessa kuitenkin paljon puhumme, Skype ei ole minun juttuni, en oikein osaa sanoa miksi se ei minusta tunnu kivalta.
Marketista ostin kukkamultaa, pitäisi muutamaan kukkaruukkuun vaihtaa mullat ja muutama kasvi selvinee sillä, että rapsuttelen ruukun pinnalta mullat ja lisään uutta tilalle.
Vaikka mielestäni olen "kukkaihminen" niin huonekasvit eivät ole minulla se lista ykkönen. Minä pidän eniten ulkona kukkien kanssa häärimisestä ja sitten kun kukat kukkivat nautin niiden kauniista kukinnoista.
Minulla oli pieni blogi Seniorinetissä ja siinä kirjoittelin noin neljän vuoden aikana kukistani, lähinnä daalioista. Liitän tänne pienen pätkän kirjoitustani.



Kirjoittanut RäPö 7. Elokuu 2009 - 10:50.

Mikä ihan aamu tänäänkin, aurinko paistaa ja vähän vielä usvaa alavilla paikoilla.
Teimme kissojeni kanssa tutun aamulenkin, minä kiersin puutarhassa ja kissat kulkivat omat lenkkinsä. Nyt olemme jo sisällä, vain Malla-kissa jatkaa tutkimusmatkaansa ja tulee sitten kun kerkiää. Tosin Fanny ei edes lähtenyt ulos.
Eilen Fanny hurmaantui kuutamosta niin, että haaveili pihassa yöllä aina kahteen saakka. Kissa oli kuin hurmiossa touhusi omia juttujaan ja kun sitä kutsuin se vain kulki ohi kuin ei olisi koskaan edes minua tuntenut.
Nyt "kuutamohullu" lepää sikeässä unessa tulla ullakolla. Sen se täysikuu teettää myös kissoille.
Daaliat ovat nyt melkein kaikki kukassa, vielä odotan valkoisen Lillehammerin aukaisevan nuppunsa ja myös oranssi kaktusdaalia on täynnä nuppuja mutta ei vielä kuki.
Odotellaan ihan rauhassa...
Lillehammer
 

Kirjoittanut RäPö 2. Syyskuu 2009 - 17:10.

Nyt syyskuun alussa ovat kaikki daaliani hyvässä kukassa. Mutta yksi daalia tekee poikkeuksen, tuo oranssai kaktusdaalia ei vieläkään kuki.
Toivotaan, että syksy jatkuu vielä leutona ja tuo oranssi daalia ehtii aukaista runsaat nuppunsa.
Tästä pitää ottaa opiksi ja oranssi daalia pitää ottaa ensi keväänä aikaisin esikasvatukseen, vaikkapa aluksi ihan sisätiloihin. No se on ensi kevään murheita, välissä on pitkä pimeä talvi joka on juurakoiden lepoaikaa kellarin pimennossa.
Kaiken kaikkiaan daaliat eivät kasvaneet tänä vuonna kooltaan niin suuriksi kuin viime vuonna, mutta kukkivat sitä runsaammin.
Arabian yö


Oranssi kaktusdaalia
 
 


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentista, se ilahduttaa aina.😊