lauantai 23. helmikuuta 2013

Huomenna.......

siis huomenna on syntymäpäiväni ja täytän ns pyöreitä vuosia.
Mitään juhlaa ei meillä ole ja jos kaikki olisi mennyt suunnitelmien mukaan olisimme olleet tämän viikon maalla, siis keskellä eipä juuri mitään.
Siellä olisin keittänyt pannun kahvia ja kutsunut muutaman naapurini kylään, mutta nyt kun olemme täällä kaupunkikodissa olemme vain me, isäntä ja minä täällä kotosalla. Huomen aamulla leivon ehkä kääretortun tai jotain muuta hyvää makeata, en kuitenkaan täytekakkua.

Kakun ja juhlien aika on sitten kesällä, elokuussa. Pidetään yhteinen koko suvun viikonloppu ja siellä meillä on muutama yhteinen juhlan aihe. Sukumme nuorin vesa siis Vesa täyttää kymmenen vuotta ja hän on ilmoittanut, että kesällä häntä pitää juhia myös isomummolassa. Meitä on sitten ainakin kaksi päivänsankaria ja ilmeisesti löytyy myös muita aiheita yhteiseen juhlaan.
Kesällä on mukava kokoontua yhteen, niin nuoret kuin suvun vanhat ja yhdessä tehdä päivästä ikimuistoinen. Tällaisia yhteisiä kesätapaamisia meillä on ollut melkein joka kesä, isossa suvussa aina on joku tai useampi "päivänsankari"ja taas on syytä kokoontua yhteiseen kesäjuhlaan.

Erityisen iloinen olen kun suvun nuorin Vesa-poika halusi juhlia yhdessä iso-tätinsä kanssa.
(nyt taitaa olla jo se huominen päivä )

Kuvassa kukkakimppu suvun edellisestä yhteisestä tapaamisesta
Kukkia pihalta..

3 kommenttia:

  1. Lämpimät onnentoivotukset päivänsankarille!
    Mukavia ja auringonpaisteisia päiviä Teille ja pian se kesäkin sieltä tekee tuloaan ja pääset lempipuuhiisi siellä puuutarhassasi.
    Sili sili kisuleille!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Ida,
      kiva kun tänne poikkesit. Oletko piilottanut oman blogisi kun sitä ei enää löydy, oli kiva lukea niitä sinun päivisi tapahtumia. Kyllä se kesä on tässä mielessä melkein joka päivä ja ne puuhat siellä......
      Hyvää kevättä myös Sinulle.
      Molley
      (kissat odottavat myös kesää ja tilaa liikkua)

      Poista
  2. Komealla kuutamolla täyttelet vuosia! Onneksi olkoon! Taidat olla Kalat-merkkiä? Nythän on Kalojen voimakasta aikaa, kun moni planeetta (Mars, Merkurius,Aurinko ja Neptunus) ovat Kaloissa.

    Siinä sinulla synttärivieraita!!

    VastaaPoista

Kiitos kommentista, se ilahduttaa aina.😊