torstai 19. heinäkuuta 2018

Rivitalopihan muutoksia

Toukokuussa meidän rivitalopiha koki suuren muutoksen.
Meidän oleskelupiha on toiminut jo yli parikymmentä vuotta myös kissojen pihana eli se on kissatarha. Koko pihasta aidattua osuutta on yli sata neliötä ja tarha on koottu koiratarhan valmiista elementeistä.
Tarhan etelä-länsi nurkkauksessa kasvoi japanin marjakuusi ja se oli siinä jo silloin kun kissatarha pihalle rakennettiin. Kuusi oli silloin vielä niin pieni, että sen yli voitiin laittaa verkkokatto, tarhassa on ollut vain reunoilla katto-osuutta.
Aikaa myöten kuusi kasvoi läpi verkon ja muutenkaan se ei ollut kovinkaan kaunis. Minä en silloin aikanaan ymmärtänyt, että marjakuusta olisi voinut rohkeasti leikata ja muotoilla sopivaksi.
Nyt siis toukokuussa marjakuusi kaadettiin ja tilalle tuli suuri tyhjä aukkopaikka.

Tässä muutama kuva pian marjakuusen kaadon jälkeen. Tarhan aidan takana on naapurin puoli ja siinä rajalla kasvaa virpiangervoaita, aidan me naapurin Eilan kanssa leikattiin alas ja se saa kesän aikana kasvaa uudeksi ja myöskin sitä voi nyt helpommin hoitaa kun marjakuusi on poissa varjostamasta.

 Siistitty tyhjä tila ja jotain jo olen tilantäytteeksi paikalle siirtänyt. Kellopöynnös tuossa kahden väliaikaisen ruukun välissä on jo kasvupaikoillaan ja suureksi ilokseni siinä nyt tänä päivänä on useita nuppuja.


Toukokuun viimeisen viikon olimme kesäkodissa ja  pihan rakennus jäi sikseen... Marjakuusen alusta oli rajattu muurikivillä ja nyt ne olivat käyttöä vailla ja mietin miten ne voisin tässä uudessa tilassa hyödyntää. Monenmoista kaarta ja koukeroa suunnittelin ja tässä yksi versio.


tai olihan näitä useita...


 Tarhan rajalle kulmaukseen istutin särkyneen sydämen ja keijunkukan, jokin iirislajike tuli takaseinälle ja matalaa leimua myös. Nämä kivet eivät suinkaan jää näin ylös maanpintaan vaan ne kaivan syvemmälle kunhan joskus sataisi ja maa tuli pehmeämmäksi, nyt se on kovaa kuin kivi.


 Kannon päälle kokosin kummelin ja siinä se saa myös olla...

 Kaikki istutukset pitää suojata, suojata näiltä kahdelta ihanalta tarhan asukilta. Olihan marjakuusen alusta kissoilleni mieleinen paikka, siellä voi piilotella ja tehdä myös pahojaan kaapia ja kuopia. Joka kevät keräsin kuusen alta kuorikatteet ja vaihdoin uusiin. Tuonne mullan joukkoon on vuosien saatossa painunut ja maatunut kuorikatetta ja varmasti myös kissan pissaa ym.

 Tässä kuvassa näkyy myös minun silmäteräni runkoruusu, se kävi jo melkein tuonelan portilla, mutta kaikkeni tein sen elvyttämiseksi ja nyt siinä on jo muutamia kukkia. Tässä kuvassa se tuossa ruukussa on vielä kovasti onneton pieni suti.


 Laakakataja on jo paikoillaa....ja kuvan takaosassa näkyy erilaisia suojaverkkoja veijareita vastaan...


 Samoin tässä kuvassa on suoja paikoillaan, taimi on jättiverbenan ja sikäli mielenkiintoinen, että kevättalvella kokeilin kylvää omista viime vuoden verbenan siemenistä uutta kasvua. No mitään ei noussut mullan pinnalle ja viimein kaadoin koko kylvölaatikon sisällön multaämpäriin ja siitä se sitten joutui olivipuun juurelle ja sitten ajan kanssa ruukun pintaa nousi mitä rehevänpiä verbenan taimia. Suojaus on tässä tapauksessa tuiki tärkeätä.


 Meillä täällä kasvaa maahumalaa ja se on nyt ottanut osansa runsain mitoin ja hyvä näin.
Olen suunnitellut nyt tämän kesän aikana istuttaa tyhjiöön jonkin pienen matalan havun ehkä kääpiömustakuusen ja tuohon ihan keskelle pikku syreenin. Olisin jo tehnyt istutukset, mutta odottelen tämän helteen väistymistä.


 Tämän kuvan on tätä päivää....etualalla on pihan toinen jo valmis kukkapenkki ja täysin hoitamaton nurmikko, odotan todella viileinpiä ilmoja.



Sininen kissa ja sininen ruukku....


 Muistakaa juoda ja hoitaa myös omaa vesitalouttanne......Maija-kissa muistaa!



7 kommenttia:

  1. Teidän kisuilla on hulppea tarha. Yhden kohdan muuttaminen puutarhassa johtaa usein ketjureaktioon. Näillä helteillä ei ole kannattanut kasveja siirrellä/istuttaa, ne taitaisivat läkähtyä heti. Eikä puutarhurikaan kauan jaksa paahteessa uurastaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Todella meidän kaikki jo edesmeneetkin kissat ovat viihtyneet tarhassa hyvin ja näin lämpimänä kesäyönä ne saavat oleilla joko tarhassa, terassilla tai sisällä. Tarhan ovi on lukossa ja terassin ovi on pienesti auki ja taas vastaavasti myös ovi olohuoneesta terassille on kissan mentävän rakosellaan. Olohuoneen melko paksu verho on vedettynä oven eteen ja kisut kulkevat verhon rakosesta.
      Kissat ovat pysyneet tarhassa ihmeen hyvin, tosin Maija nuorena melkein pentuna luiskahti lauta-aidan raosta naapurin puolelle ja istui ihmetellen keskellä yötä naapurin pihapöydällä. Kuin vaistoten jotain olevan hassusti heräsin ja menin tarhaan tarkistamaan tilannetta.

      Nyt piha on jotenkin jossain muodossa, mutta voihan se vielä moneen kertaan muuttuakin. Katselen ja tuumailen
      Nyt toivon sadetta ja viilenevää kesäsäätä.

      Poista
  2. Niinhän se usein käy, että yksi muutos johtaa toiseen. Ihana kastelukannu sinulla! Juotava on...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tarhan piha on kokenut pari muutosta, ensin kaadettiin ihana rautatienomenapuu ja nyt marjakuusi, Harmi molemmat menetykset, mutta toivottavasti saan pihan edes jotenkin siedettävään kuntoon.
      Kastelukannuun ihastuin Laukon kartanon rouvan ihastuttavassa puodissa ja pitihän se saada myös meidän pihalle.

      Poista
  3. Teillä onkin iso muutos menossa. Harvoin niin käy, että pelkästään yhden kohdan muutoksella selviää. Puutarhahommat ovat kuin dominon pelaamista. Yksi palikka kaataa seuraavan. Meillä kävi marjakuusen kanssa samoin eli en tajunnut leikata ja muotoilla sitä nuorena. Nyt marjakuusella on vähän liikaa kokoa ja etenkin märkä räntä saa oksat roikkumaan kulkuväylällä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meillä on todella käynyt tarhan pihalla muutoksen tuuli ja toivottavasti tässä ajan kanssa saan jotain järkevää ja kaunista. Vielä tuo marjakuusen paikka voi löytää uusia muotoja, mutta jotain suuntaa siinä jo nyt alkaa olla. Toiveeni on saada paikan keskipisteeksi tuo ihastuttava rungollinen pikku sireeni. Livenä en sitä ole nähnyt mutta täällä blogeissa kyllä.

      Poista
  4. Viehättävä, tuolla viihtyy kissat aja ihmiset :)

    VastaaPoista


Kiitos kommentista, se ilahduttaa aina.