keskiviikko 2. elokuuta 2017

Onnistumisen ilo

Viime kesänä kävin Helatorstaina Billnäsin puutarhalla ja sieltä ostin äitienpäivän runkoruusun.
Oheessa linkki siitä postauksesta.

Runkoruusu oli tosi ihana ja kasvoi ja kukoisti ihanasti koko kesän.
Syksyllä moneen otteeseen ajattelin ruusuni talvea eli miten sen yrittäisin talvettaa ja siinä olikin ajatuspähkinää kerrakseen.
Googletin erilaisia vaihtoehtoja ja lopulta päädyin ruusun kaivamisen kauttaaltaan maahan eli "hautaus".
Minulla on täällä rivitalon pihalla yksi lavakaulus jossa olen kasvattanut lähinnä yrttejä ym. muuta yksivuotista vihannesta.
Kun lokakuu kerkesi siihen vaiheeseen, että oli aika ajatella vakavasti talven tuloa otin ruusun pois ruukusta ja kaivoin ruusun pituisen syvän kuopan lavakaulusmaahan.

Kuva 29.10 2016


Kuva 29.10.2016

Kuopan pohjalle keräsin kuivia tammen lehtiä ja asettelin koko kasvin tekemääni kuoppaan. Päälle kasasin myös lehtiä ja lavakauluksen multaa.
Kuva viime syksyltä, ruusu pötköttää lavakauluksessa.

Kuva 29.10.2016
Tämä teksti oli kuvan alla.
( Tänne pieneen kasvilavaan peittelin runkoruusun, talvehtiiko....?
nyt olen lisännyt jo kerroksen havuja ruusuni suojaksi....)

Huhtikuussa olin ihan töpinöissäni ja sitten eräänä päivänä kaivoin ruusuni ylös ja
Ruusussani oli jo silmut ja muutama ihan pieni lehti.

Kuvan on otettu 10.4.2017

Istutin ruusun uuteen multaan ja sitten vähitellen silmut paisuivat ja lehdet putkahtivat esille.
Kastelin ja suihkutin ruusua ja ensimmäiset nuput ilmestyivat toukokuun lopulla.

Kuva on otettu 16.7. 2017

Nyt ruusuni kukoistaa ja uusia nuppuja tulee jatkuvasti.
Olen vieläkin tosi iloinen, että onnistuin.

22 kommenttia:

  1. Upea ruusu! Kannatti nähdä vaivaa sen talvettamiseksi. Tuossa seinustalla on sille suojaisa paikka, kukkii varmasti ensi kesänäkin tuolla reseptillä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Cheri!
      Olin niin epävarma kun keväällä varovaisesti poistin multakerroksen ruusuni päältä, mutta ihmeekseni ruusu oli säilynyt ja näytti hyvinkin elinvoimaiselta. Toki koetan samaa onnea ensi talvenakin.

      Poista
  2. Onpa kyllä kaunis. Oli kaiken vaivan arvoinen. Meinaatko myös tänä syksynä haudata sen?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Kati!
      Varmasti yritän samaa uudelleen ja nyt olen ajatellut hankkia ruusun pehmikkeeksi ja peitoksi jyrsiöitten häkin heinää.

      Poista
  3. Vastaukset
    1. Kiitos Pirjo!
      niin oli ja kyllä olin epävarma ruusuni säilymisestä.

      Poista
  4. Vau! Tuollaisesta talvetuksesta en ole ennen kuullutkaan. Hienoa, että onnistuit!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Satu!
      olen tosi iloinen kun kokeiluni onnistui.

      Poista
  5. Siellä se nukkui ruususen unta koko pitkän talven. Sitten Sinä kävit herättelemässä keväällä. Ja se on niin virkeä ollut koko kesän.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Irene!
      Tosiaan ruusuni nukkui ruususen unta ja minä olin se onnellinen joka sen keväällä herätin.Kiitoksesi se nyt kauniisti kukkii.

      Poista
  6. ihana ruusu! kiitos Molley tästä vinkistä. ostin itsekin toukokuussa kaksi runkoruusua ja olen jo pähkäillyt miten ne saisin vietyä talven yli. tämä hautaaminen voisikin olla siihen ratkaisu.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Ilona, ruusu on kyllä ihana ja olen tosi tyytyväinen sen säilymisestä talven yli.
      Viime talvi oli aika leuto ja olisiko se syy ruusun hyvään talvehtimiseen.
      Sinulla on siellä hyvää multamaata jonne voit ruususi peitellä, täällä rivarin pihassa on tuo multamaa vähissä, siksi sen laitoin ainoaan lavakaulukseen.

      Poista
  7. Onpas mielenkiintoinen vinkki. Kirjaimellisesti hautasit ruusun. Tämä vinkki täytyy painaa mieleen ja kenties ensi keväänä ostan runkoruusun tai pari patiolle. Joskus olen yrittänyt runkoruusua kellarissa talvettaa, mutta siellä on selvästi liian lämmin ja kuitenkin pimeää. Eivät ole talvehtineet.
    Mukavaa viikonloppua sinulle ja kissoille!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Between,
      Minulla oli kouluajoilta jokin hämärä mielikuva, että näinkin voisi saada ruusun säilymään.
      Googletin ja sieltähän tietoa ja kokemuksia löytyi. Minulla täällä rivarin pihalla on tuota vapaata multatilaa vähän joten tuo lavakaulus oli ainoa vaihtoehto. Hankin siihen toisen kerroksen, niin tuota multaa voi olla enempi. Kuivikkeeksi ajattelin lehtien lisäksi vaikkapa jyrsiöitten pesäkuiviketta.
      Terkuin täältä.....

      Poista
  8. Onpa mielenkiintoinen talvetustapa! Kiva, että onnistui. :) kylläpä houkuttaisi hankkia runkoruusu. Voisi kokeilla samaa talvetustapaakin sitten.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Keijunkukka,
      Kyllä kannattaa kokeilla, mutta onhan siinä kokeilussa aina omat riskinsä. Talven kylmyyt, lumitilanne ja mitä kaikkea voikaan talven aikan tapahtua, myyrät ym muut nakertajat,
      ! ? Kokeilla kuitenkin kannattaa....

      Poista
  9. Äitini talvettaa ruusuja samantapaisesti, hän kaivaa ne syksyllä kasvimaan uumeniin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Pioni!
      Kasvimaan uumen onkin hyvä paikka, täällä rivarin pihalla ei ole riittävästi multatilaa ja kesäkotiin en viitsi kaikkia kukkiani viedä talvetukseen.
      Tuo maahan kaivaminen on vanha hyvä konsti.

      Poista
  10. Enpäs olisi tuota osannut tehdä! Mahtava vinkki!

    VastaaPoista
  11. Kiitos kun jaoit vinkin täällä tätä täytyy kokeilla kokeilla. Hienosti kukki! ~Katja

    VastaaPoista

Kiitos kommentista, se ilahduttaa aina.😊