sunnuntai 9. heinäkuuta 2017

Viileän kesäkuun iloisia asioita.

Alkukesä oli hyvinkin omanlaisensa viileä, kolea, sateinen, ei paljon aurinnkopäiviä, mutta kesä kuitenkin.
Vilu viljan kasvattaa ja myöskin kaiken muun vihreän ja kasvit joilla on juuret vahvasti maassa, hennot kylvökset olivat kuitenkin heikoilla ja kasvua ei oikein kehittynyt tai ainakaan vauhdilla.

Kesäkodin hoitoviikot ovat taas takana ja nyt täällä kotona on viikon päivät tehty sitä samaa kuin kesäkodissa eli kunnostettu pihaa.
Ei ne pari viikkoa ihan pelkästään pihatöitä ollut, mahtui siihen rupeamaan myös itse juhannus ja sisarusten yhdessä oloa. Näin ajatellen ihan kiva rupeama tuo runsas pariviikkonen.

Kesäkodissa on liiankin paljon nurmikkoa, se on syntynyt monien vuosien aikana ja kukin aikakausi on tuonut omat lisänsä. Piti tehdä kenttä pallopeleille, enää ei jaksettu viljellä kaikkea sitä hyötytarhaa, joka joskus oli niin tärkeätä ja tarpeellista. Tehtiin taas nurmikkoa ja vähitellen niiltä osin myös vanhat omenapuut yksi toisensa jälkeen kuolivat, marjapensaita vielä riittää ja se onkin uudenpaa puutarhan osaa ja sekin kaikki on nurmikolla.
Joutomaa on minun keksintö eli pieni osa viljelypeltoa tuli istutettua puille ja pensaille ja taas nurmikkoa.

 Nämä kuvat ovat 28.6 ilta-auringon paistaessa noin klo 21

 Tässä kuvassa osa marjatarhaa ja pieni pala pallokenttää...

 Tuvan nurkalta...

 Havina ja taustana viljapelto...

 Ilta-aurinko tanssii keltaluumun lehdistössä...


 Ilta-aurinko paistaa joutomaan puihin, etualalla syyshortensia...

Tällainen sekasotku löytyy Havinan ja viljapellon välistä...

 Miljoonakello istuu tukevasti kivellä, taustalla marjapensaita ja peltoa...


 Minä niin pidän valkoapilasta ja osan jätimme ajamatta seuraavaan kertaan..


Peura hakeutuu apajilleen ja aurinko paistaa taustan puille.


 Kesäkodin pioneista vasta muutama ehti aukaista kukkansa, tässä hyvin vanha lajike ja nimeä ei sille ole löytynyt...

Tämä pioni kukkii aina silloin tällöin kun muistaa ja vanhahan tämäkin yksilö on...

Tästä ihanuudesta kerron myöhemmin lisää, runkoruusu on talvehtinut meillä täällä kotona kasvilavan mullassa ja se on mielestäni aikamoinen ihme....


15 kommenttia:

  1. Kivoja kesäisiä kuvia. Todella kauniit pionit ja tuo ylemmän pionikuvan pioni on todellinen herkku. Ihana on myös tuo ruusu ja sillä on todella hienon väriset kukat.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Kruunu Vuokko,
      Tuo yläkuvan pioni on tosi vanha, ehkä jopa puoli vuosisataa ja nimeä ei sille ole löytynyt. Tiedän kyllä mistä maalaistalon pihasta äitini sen on aikoinaan saanut. samoin tuo toinen pioni on tuotu samasta pihasta. Muistini mukaan tuo punainen pioni on pitänyt monen vuoden kukintatauon, mutta nyt kun olen sitä hoivannut on kukintakin pikkuhiljaa lisääntynyt. Tänä kesänä siinä on ennätysmäärä nuppuja.
      Tuosta runkoruususta olen tosi iloinen, onnistuin sen talvetuksessa.

      Poista
  2. Kaunis puutarha! Ihanat pionit ja etenkin tuo kaksivärinen pioni on todella upea. Aurinkoisia kesäpäiviä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Tiiu!
      Niin tuossa jo kerroin pionien tarinan ja iloinen olen kun nuo vanhat pionit jaksavat vuosi toisen jälkeen kukkia, ainakin tuo kaksivärinen on kukkinut vuosittain.

      Poista
    2. Sinulle myös aurinkoisia kesäpäiviä täältä! 😊

      Poista
  3. Ihana puutarha ja kauniit kesätunnelmat. Pionit on ihan lempi kukkia <3 Kivaa kesää:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Souliina!
      Kesä on nyt parhaimmillaan ja ehkä kuvat ilta-auringon valossa näyttävät parastaan.
      Kivaa kesää myös sinulle, kiva kun kävit sivullani. 😊

      Poista
  4. Joutomaa - kait kaikki sellainen on joutomaata, joka ei tuota mitään hyötyä.
    Minusta tuo teidän joutomaa on kyllä hyödyllinen. Se tuottaa kauneutta ja silmän iloa. Siellä pesii varmaan lintuja tuolla puissa ja siellä asuu takuulla monta eri eläinlajia. Kerta kaikkiaan kaunis tuo teidän joutomaa. Niin on myös koko puutarha marjapensaineen ja kukkapenkkineen. Tuo valkoapila nurmikolla luo samanlaisen tunnelman, kun valkokukkaiset puut (esim. kirsikat) ovat karistaneet lehtensä nurmelle. Rhodot ovat kukkineet runsaasti teilläkin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Irene!
      Niin varmaan maa joka ei tuota hyötyä on joutavaa, mutta harvoin ajatellaan sitä pehmeätä vaihtoehtoa.
      Joutomaa on minulle hyvinkin tärkeä, mutta joskus tuntuu, että muut kokevat sen ihan joutavaksi. Mutta varmaan on juuri niin kuin tuossa kirjoitit.
      Rodot tosiaan antoivat parastaan ja samoin kukkivat sireenit.

      Poista
  5. Ihana avarat maisemat ja joutomaan metsä näyttää kuvassa niin kauniilta. Pionikaunotar mukana kuvissa :). Nurmikon leikkuuta tosiaan riittää meilläkin kahdessa paikkaa, kotona ja mökillä... Taidan huomenna leikata nurmen kotona jos piha kuivuu. Täällä meillä nurmea on kyllä vaan pari pientä plänttiä ja jalkapallopelialueella se ei juurikaan kasva.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Maria,
      niin nurmikon leikkuu on kyllä kesään kuuluvaa, mutta jos saisin päättää niin heinät saisivat kasvaa, tosin aikamoista sotkua sekin olisi.

      Poista
  6. olipa mukava kiertää kesäkotinne pihamaalla ilta-auringon lämmössä! tuollaisia havinan ja pellon välissä olevia sekasotkupenkkejä löytyy meidänkin pihamaalta, pidän niistä kovin. tottakait apilankukat pitää kiertää, ovat ne vaan niin kauniita. minusta maaseudulle sopii paremmin juuri sekanurmet, missä saa kasvaa erilaisia nurmikasveja. nuo vanhat pionilajikkeet ovat todella kauniita. teillä kuten meilläkin on tämä kahden pihamaan hoitaminen, joten mieluista puutarhahommaa piisaa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Ilona
      Niin mununkin mielestä juuri tällaiseen maaseudun pihaan sopii jotain muutakin kuin aivan sliipattu täydellinen vihreä nurmi.
      Pionit ovat kesäkodissa melkein kaikki äitini perua ja hyvinkin vanhoja.

      Poista
  7. Voi miten kaunista ja rehevää. Kaikki niin hyvin hoidettua. Valkoapilan tuoksu on huumaava kun se kukkii nurmikossa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Cheri
      Kyllä vain valkoapilan tuoksu on niin huumaavaa ja silmälle kaunis katsella.

      Poista


Kiitos kommentista, se ilahduttaa aina.