keskiviikko 18. kesäkuuta 2014

Hallaharsot ja lumihiutaleet

Kesäkuun neljäs laitoin daaliani maahan ja silloin kirjoitin unohtavani hallaharsot.

Maanantaina tulimme tänne kesäkotiin ja kas kuinka ollakkaan löysin itseni illalla noin 23.30 ulkona peittelemässä daalioitani ja perunan varsia. Onneksi kuitenkin halla pysytteli poissa ja varotoimeni olivat tällä kertaa turhia.
Aamulla korjailin daaliapenkkini hallaharsoja ja ajattelen niiden olevan kasvuston peittona ainakin tämä kylmät ja tuuliset päivät.
Kylmyyttä ja tuulta vastaan.kaksinkertaisen haarson alle peittelin daaliani


Samoin kesäkuun neljäs päivä kylvin kesäkurpitsani "kasvihuoneitten"suojiin ja nyt ne näyttävät tällaisilta.

Tänään peitin hallaharson alle kesäkurpitsani taimet.
Olen aina varoiksi laittanut itämään kaksi kurpitsan siementä ja monesti vain toinen on lähtenyt kasvuun nyt kaikki taimet ovat tanakoita ja hyvin elonvoimaisen näköisiä.Kunhan ilmat tästä lämpenevät voin kakkostaimet siirtää vaikkapa isoon ruukkuun ja kasvattaa ne kukkana.

Eilen satoi sitten rakeita ja lunta ja hetken nurmikko näytti vihreältä ja valkoiselta.

Rakeita ja lunta nurmiikolla.
Tämä unikko kesti urheasti lumimyrskyn ja hetken aikaa niin kaikki valkoisuus olikin poissa ja vain vesipisarat unikon terälehdillä kertoivat kesän oudosta lumisateesta.


Maanantai-iltana satoi hetken ravaksti ja sateen aikana paistoi myös aurinko. Jos uskoo niin täällä lähellä on kaksi aarrekätköä.
Täältä koivikon reunasta sen aarteen taidan löytää......

tai olisiko tämän koivun juurella.......

6 kommenttia:

  1. Kylmää ja sateista on ollut nyt vähän lämpöisempää,kaunis sateenkaai.Hyvää juhannusta:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Ritva ja hyvää juhannusta myös sinne.......toivotaan edes hiukkasen lämpöä tänne meidän keskikesän juhlaan.

      Poista
  2. On kyllä ollut vähän liian talvinen sää!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos viestistä Naukulasta, toivotaan edes hiukan kesää ja lämpöä meidän juhannukseemme.
      Onnille myös juhannusta.

      Poista
  3. Kiitos käymisestä ja kommentistasi.
    Hyvää Juhannusta.

    VastaaPoista

Kiitos kommentista, se ilahduttaa aina.😊