maanantai 26. elokuuta 2013

Sininen ja täysin pilvetön taivas,

kaartuu ylleni tässä elokuun viimeisenä maanantaina eli 26.8.2013.
Kello näyttää iltapäivällä melkein kuusi ja ulkona on lämmintä 23 ja rapiat päälle.
Mikä ihana elokuun loppupuoli, täydellinen kesä.
Puolisen vuotta sitten kerroin täyttäväni pyöreitä vuosia ja kun Hämeessä olen asunut melkein puolivuosisataa olen myös "hämeenhitain"eli vasta nyt lauantain me täällä kesäkodissa vietimme yhteistä juhlapäivää ja mikäs oli viettäessä. Kaunis elokuun päivä ja ympärilläni rakkaat sisarukseni jälkikasvunsa kera ja siinä mukana  miniä- ja vävyehdokkaita. Meitä oli komia määrä 25 henkilöä ja vain yksi vävyehdokas oli estynyt, seilailee jossain kaukana merillä.
Tänään lähti viimeiset "vieraat" ja nyt tuntuu haikealta ja tyhjältä.

Lähdin ulos kuvaamaan kukkiani ja mikäs oli kuvatessa kun daaliani kaikki ovat nyt täydessä kukassa ja samoin kaikki ulkoruukut.

Kelta-punainen kaktusdaalia

Valkoinen Lillehammer



 Punainen matala daalia on hyvin vanha lajike, en tiedä nimeä. Sain tämän naapuriltani ja nyt kun hän
on joutunut terveyskeskuksen vuodeosastolle,  vein eilen hänelle tällaisen kauniin punaisen kukkivan daalian ja kyllä hän sen omaksi kukakseen vieä tunnisti.

 
 
Sininen verenpisara kukkii komeasti
Tätä kaveria ei jännitä, kyllä kesä on sitten mukavaa aikaa......... 
 
Moneen päivään en ole nähnyt perhosia, punapäivänhattu odottelee vieraitaan.......

 




 
 
 

6 kommenttia:

  1. Hyvää syntymäpäivää ja paljon lisää puutarhailu- ja muitakin vuosia ! Syntymäpäiväjuhlasi kuulostaa juuri sellaiselta kuin pitääkin, rakkaiden kesken yhdessäoloa. Komeat ovat daaliat !

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Pivi,
      meitä tosiaan kaunis ja lämmin sää suosi, mikäs oli juhliessa.
      Vuodet ne vain karttuu.....

      Poista
  2. Oikein paljon ONNEA ja ihania vuosia eteenpäin.Kauniita ovat kukkasi:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Ritva,
      toivotaan niin, että vuosia vielä piisaa ja kesät ovat lämpimiä ja kukat kukkivat.

      Poista
  3. Myöhästyneet synttärionnittelut sinulle! On noiden kissojen lepoasennot sitten rentoja. Osaisipa ihminenkin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, onhan tuosta varsinaisesta synttäripäivästä jo aikaa ja nyt näin kauniina kesälauantaina se tunti ihan kivalta asialta, vuosien määrä melkein puolittui.
      Tosin Maija-kissani olotilaan en kuitenkaan ole vielä päässyt.

      Poista

Kiitos kommentista, se ilahduttaa aina.😊