torstai 25. heinäkuuta 2013

Ennustettu ja luvattu helle........

nyt se on täällä. En ihan varauksetta olen tähän käänteeseen tyytyväinen. Sadetta edelleen toivon ja odotan.
Vielä tuohon edelliseen potsaukseen liittyen muutama lause. Edelleen kissani käytös ihmetyttää , mutta myös naurattaa. Fanny oli kyllä aika koomisen näköinen ja jos se olisi ollut koira niin varmasti olisi kuuta katsoessaan haukkunut tai jopa ulissut.
Vanha rouva ei sitten eilen mennyt ulos ollenkaan ja se oli ihan Fannyn oma valinta, ilmeisesti yövaellus otto kovasti voimille. Tänään kissani lähti ihan normaalisi pienelle aamukävelylle, mutta on jo useamman tunnin tuolla vintillä vanhan lampaantaljan päällä vetänyt sikeitä unia.
Suotakoon vanhalle Fannylle ihana kuutamokävely ja sen tuomat villitykset.

Olen häärinyt tuolla Takapajulan kukkapenkin ja sen ympäristön kimpussa. Nyt on oiva aika iskeä vuohenputken kimppuun. Vuohenputki on ihan kesy kuumuudesta ja se on nyt aika helppo kiskoa maasta juurineen ja edes vähäsen sen kasvua tulevaisuuteen hillitä.
Siis jotain hyvää tästä helteestäkin seuraa.

Nyt iltapäivällä ajattelin lähteä metsään katsomaan löydänkö mustikoita. Mustikoita kyllä on jonkinverran, mutta ovat kuulema kovin pieniä ja kiinni varsissa. Minä jos löydän mustikoita niin tiedän jo entuudestaan miten siinä käy. En koskaan ole poiminut koneella ja yleensä poimin hyvin roskaisesti eli korissa on  melkein yhtä paljon lehtä kuin marjoja. Olen oikeakätinen mutta marjat poimin vasemmalla kädellä. Mikähän oikku sekin on!

Aamun pihakierroksella katselin daalioiden kasvun edistymistä. Niiden kukinta on ainakin viikon myöhässä, jos enenpikin. Nuppuja on aika paljon ja nyt tänään tai huomen illalla ajattelin ne perusteellisesti kastella ja lisätä juurille jotain kateainetta, vaikkapa kuivaa heinää. Keväällä kun nurmikko kasvoi vauhdilla ja siitä tuli paljon leikkuujätettä keräsin ne talteen, nyt niillä on käyttöä.

Kultapallokin jo  aloittelee kukintaansa...
Kultapallo aloittelee kukintaansa.
Tämä kuva on viime vuodelta.

4 kommenttia:

  1. Kyllä kissat ovat sellaisia persoonallisuuksia, että ei edes kannata yrittää ymmärtää niiden ajatuksenjuoksua :)
    Todella kauniita ja tyytyväisen oloisia ovat sinun kissasi!
    Meilläkään ei ole satanut heinäkuussa kuin yhden kerran! Onneksi meillä vielä riittää vanhassa porakaivossa kasteluvettä...
    Kaunis tuo amiraali viimeisessä kuvassa, hetken kuluttua niitä varmasti alkaa taas tänä vuonnakin lennellä.
    Oikein paljon kiitoksia tunnustuksesta. Vien sen ja kauniin kuvan blogiini heti kun ehdin. Nyt pitää lähteä vielä käymään pitsiviikon hulinoissa :)
    Leppoisaa viikonloppua sinulle ja kissoillesi!

    VastaaPoista
  2. Kiitos Marja, innolla olen lukenut blogiasi ja ei vähiten leivontareseptejä ne ovat olleet loistavia.
    Minä tavallaan olen ruokapuolen ihmisiä ja leivontaa olen joskun opettanutkin.
    Nyt kuitenkin minun jauhopeukaloni on totaalisesti kuollut ja se on suuri harmi. (joskus jokunen piirakka syntyy eli se siitä )
    Hyvää kesää ja toivotaan joukkoon myös niitä sadepäiviäkin.
    Kissoille isot rapsutukset.....meiltä kaikilta.

    VastaaPoista
  3. Kiva kun kävit kylässä ja liityit lukijaksi. Tuli vastavierailulle ja ihastuin kovasti tähän blogiisi ja etenkin Penaan! Siinä on kissalla näköä! Meillä on myös ollut hännätön kissa Nöpö, josta enemmän on juttua toisessa blogissani Mustankissan tytär. Nöpö oli meillä vain muutaman vuoden ja onneton sen kerran kun poistui pihalta jäi auton alle. Se oli meille suuri suru, sillä Nöpö jos kuka oli persoona isolla P:llä. Mutta meille jäi siitä ihanat muistot. Nöpön isä oli hännätön ja äiti puoliksi maatiainen ja puoliksi dragdoll, joten hyvin oli persoonassa odotettavissakin yksilöllisyyttä...

    Oikein ihanaa viikkoa sinulle ja kaikille ihanille karvakorvillesi!

    VastaaPoista
  4. Samoin kiva kun tänne kurkistit. Kissat ovat aina niin hellyyttäviä ja myös niiden menettäminen on tukala paikka. Pena-poika on aika itsenäinen jukuri, mutta toisaaltaan kiltti lammas. Penan koko suku on amerikan mantereelta ja sen sukutaulu on täynnä korkeita titteleitä. Mutta kissa on aina kissa vaikka paperit olisivat mitä arvostettuja titteleitä täynnä.
    Pena on meillä lemmikkinä.
    Terveisin meiltä....

    VastaaPoista

Kiitos kommentista, se ilahduttaa aina.😊