Täällä ei varsinaiseti ole ihan paahtava helle, mutta minulle ihan riittävästi ja siksi tämä päivä meni melkein laiskottelun puolelle.
Täällä kesäkodissa riittää leikattavaa nurmikkoa, varsinaisesti ihan tekemällä tehtyä nurmikkoa ei ole kuin yksi isohko alue, mutta se on onkin se helpoin hoidettava.
Aikanaan tämä alue oli viljeltyä peltoa ja sitten kun suvun jälkikasvu tuli palloiluikään niin pellosta tehtiin jonkinlainen jalkapallokenttä. Kaikki muut alueet on ajan saatossa muodostuneet nurmikoksi, täällä on ollut paljonkin omenapuu ja marjapensasistutuksia ja nyt kun täällä ei enää ole vakiuista asutusta on nurmikko ikäänkuin tullut kaiken muun tilalle.
Pitäähän nurmikkoalueet hoitaa ja siinä sitä onkin kesälle melkein jokapäiväinen puuha. Tähän työhön on meidän vanhaan autotalliin kertynyt melkoinen kokoelma leikkureita.
Päältä ajettava leikkuri, kaksi lykättävää pensakonetta ja sitten pieni näppärä sähkökone. Löytyy vielä iso vanha lousku jolla voi leikata melkein matalaa pajukkoa ja kone otetaankin vain silloin esille kun jotain oikein pahaksi päässyttä heinikkoaluetta pitää leikata ja silloinkin vain jos lousku haluaa käynnistyä.
Ei pidä unohtaa akkukäyttöistä strimmeriä, sitäkin tarvitaan ellei viitsi polvistua ja leikata ruohosaksilla ja niitäkin on muutamia.
( viime keskiviikkona toinen pieni sähkökone matkasi jäteasemalle )
Viime kesänä ostin mielestäni näppärän sähkökoneen ja olenkin ollut siihen oikein tyytyväinen. Samoin viime kesänä ostin myös työnnettävän pensakoneen ja sekin on ihan laatuisa, tosin jos ääntä verrataan niin sähkökone käy niin tasaisen hiljaisella äänellä.
Tässä tämä minun oma lellikkini nyt sitten esiintyy:
Tällä pääsee hyvin lähelle kukkapenkkien reunaa ja kone on melko näppärä käännöksissään.
Huom. meillä kukkii vielä jouluruusu, näissä molemmissa kuvissa se näkyy.
Konetta voi käyttää niin, että se kerää ruohosilpun tai niin, että ruohosilppu "lentää" sivulle.
Tässä kuvassa on paikoillaan silpun kerääjä.
Koneella pääsee hyvin pensaitten alle kuten tässä kuvassa kone on menossa punaherukan alustalle.
Tässä kone on ilman silpun kerääjää ja silloin se on käytössä vieläkin näppäränpi. Tuo sähköpistoke on mielestäni hyvin sijoitettu ja johto myös pysyy hyvin.
Sähkökoneen ehkä yksi epäkäytännölisyys on tuo pitkä sähköjohto, mutta kyllä sen käytön aika pian oppii.
Tässä osa meidän marjapensasmaata..
Punaherukoista näyttää tulevan melko hyvä sato..eli huomenissa aloitan mehujen keiton.
Tässä marjapensasmaata hieman eri kulmasta.. edessä on punaherukkaa ja taenpana mustaherukkaa..
Vasemmalla pieni pala pallokenttää ja oikeassa alakulmassa on pieni pala vehnäpeltoa ja niin on lämmintä, että autoakin näemmä pitää tuulettaa..
Tässä minun Kesäkukkani:
Epätarkka kuva, kuvassa Mårbackapelargoni Dronning Ingrid
Kissat, kukat, piha ja kaikki kaunis luonnossa.......
keskiviikko 27. heinäkuuta 2016
torstai 21. heinäkuuta 2016
Kaaos kukkapenkeissä ja koko pihamaalla.
Niin kesä on vierähtänyt jo pitkälle, heinäkuukin yli puolenvälin.
Olemme nyt täällä kesäkodissa ja tuntuu siltä, että onkohan koko piha ja puutarha ihan Jonninjoutava juttu.
Olimme poissa kesäkodista melkein kolme viikkoa ja kyllä se näkyi ja varsinkin kukkapenkit olivat yhtä sotkua, oli valta vaihtunut ja rikkakasvit riemuitsivat.
Yksi kuva kuitenkin kaupunkikodin tarhan pihasta, vihdoin viimein saimme terassin edustan melkein lopulliseen asuun ja tässä tulos. Terassin edus on tasoitettu ja portaat koottu betonielementeistä. Nurmikko odottaa vielä uusimista ja katsotaan mitä muuta vielä pitäisi tehdä....?
Kesäkodin pihakierroksella Maija-kissakin näytti kovasti surulliselta eli ei oikein hyvältä näytä,
Kaunein kukka pihalla olisiko tämä ohdake!
Myskimalva sentään kukkii,
Daaliapenkissä näyttää lupaavalta!
Punapäivänhatun nupulla lepäilee pieni leppis,
Olisiko tämä perhonen kultasiipi!
Vehnäpelto tekee tähkää,
mutta, joko on pihlajassa syksyn merkit!
Tästä sekasotkusta jatkan huomenna,,,,,
Maija on tyytyväinen niin kotona kuin täällä kesäkodissa jos vain saadaan pihapiiri kuntoon.

torstai 23. kesäkuuta 2016
Muutama otos kesästä, versio numero 2
Aika rientää ja kesäkuu on jo pitkälti yli puolenvälin, huomenna on juhannusaatto.
Ihan näin lyhyttä juttua en todellakaan tarkoittanut tänne laittaa, mutta bloggeri ehti tehdä omat päätökset ja tallensi jutun ihan omia aikojaan.
Muutama kuva tosiaan tänne oli tarkoitus ladata ja laitanpa ne nyt tänne.
Tämän kuvan kera lähetän teille blogiystävät kesäiset terveiset täältä kesäkodista ja toivotan teille oikein hyvää ja kaunista juhannusta.
Ihan näin lyhyttä juttua en todellakaan tarkoittanut tänne laittaa, mutta bloggeri ehti tehdä omat päätökset ja tallensi jutun ihan omia aikojaan.
Muutama kuva tosiaan tänne oli tarkoitus ladata ja laitanpa ne nyt tänne.
| Tämä kuva on Suvikummun Marjan pihasta ja varmasti moni muukin tämän kukan blogitapaamisemme aikana itselleen tallensi. |
| Päivänlilja kukkii tänä vuonna mielestäni ihan hyvin ja taustalla kukkii ihanasti harakankello, sitä me lapsena nimitimme koirankelloksi. |
| Vanha leikkimökki odottaa, vieläkö tällä joku lapsonen joskus piipahtaa? Ehkä ensi kesänä suvun nuorin täällä leikkii, toivottavasti. |
| Kaksi rentoa itsellistä ihanaa kissaa, Ruusa Suvikummusta ja |
| Maija- kissa Tampereelta |
| Pionin kukka avautumassa |
Muutama otos kesästä.
Aika rientää ja kesäkuu on jo pitkälti yli puolenvälin, huomenna on juhannusaatto.
sunnuntai 5. kesäkuuta 2016
Täällä ollaan ja ihmetellään......
Niin ihmeeksi se pistää kun ajattelee tätä tämän kevään ja kesän tuloa.
Kaikki tuntuu tapahtuneen todella nopeasti ja nyt kun ilmat viilenivät tulee väkisinkin mieleen, siinäkö se kesä oli, niin oliko?
Vajaa viikko kesäkodissa on taas ohi ja täälläkin kaupunkikodissa olemme olleet melkein viikon, hupsista aika siis rientää ja mitä onkaan saatu aikaiseksi?
No eipä oikeastaan juuri mitään, kaikenlaista pientä ja suurta toivetta ja ajatusta siitä minkälaiseksi tuo meidän olopiha nyt oikeastaan muodostuu!
Suurin urakka oli kesäkodissa daalioiden istutus ja niitähän tuli kaikkinensa maahan kaksitoista kappaletta ja sitten vielä ne monet pienet sivupalat joita laitoin ympäri kukkamaita, toiveena niiden kasvaminen ja vankistuminen. Monet pienet sivumukulat innostuvat hyvinkin kasvuun ja syksyllä ne voi taas korjata kellarin suojiin.
Päivät kesäkodissa olivat täynnä työtä ja touhua ja sitähän näin kesäaikaan tietysti riittää.
Ihan kaikkia perennamaita en suinkaan ehtinyt kunnostaa ja odottelen vielä muutamien perennojen kohtaloa miten ovat selvinneet viime talvesta.
Täällä kotipihassa on myös kesä kerinnyt.......melkein täyteen "kukkaan"
Tästä jatkuu se ehkä vaikein osio, miten tuon olopihan saamme taas kauniiksi, nyt vielä kiurunkannukset kukkivat kaadetun omenapuun kannon ympärillä, mutta mitä sitten!
Niin monia ajatuksia mielessäni liikkuu, mutta, mutta.........koskahan on valmista jos nyt tällä viikolla aloittaisi jostain kulmasta!
Kaikki tuntuu tapahtuneen todella nopeasti ja nyt kun ilmat viilenivät tulee väkisinkin mieleen, siinäkö se kesä oli, niin oliko?
Vajaa viikko kesäkodissa on taas ohi ja täälläkin kaupunkikodissa olemme olleet melkein viikon, hupsista aika siis rientää ja mitä onkaan saatu aikaiseksi?
No eipä oikeastaan juuri mitään, kaikenlaista pientä ja suurta toivetta ja ajatusta siitä minkälaiseksi tuo meidän olopiha nyt oikeastaan muodostuu!
Suurin urakka oli kesäkodissa daalioiden istutus ja niitähän tuli kaikkinensa maahan kaksitoista kappaletta ja sitten vielä ne monet pienet sivupalat joita laitoin ympäri kukkamaita, toiveena niiden kasvaminen ja vankistuminen. Monet pienet sivumukulat innostuvat hyvinkin kasvuun ja syksyllä ne voi taas korjata kellarin suojiin.
| Kuvassa muutama aurinkoon nostettu daalioiden säilytyslaatikko, Penakin siellä näyttää keinussa puuhiani valvoneen... |
Ihan kaikkia perennamaita en suinkaan ehtinyt kunnostaa ja odottelen vielä muutamien perennojen kohtaloa miten ovat selvinneet viime talvesta.
| Melkein voisi luulla, että lumisade on tästä yli pyyhkäissyt..... runsaasti kukkineet omenapuut varsistivat terälehtiään.... |
| Marjaomenapuu oli täydessä kukkaloistossaan.... |
| Kesäleimu ja särkynyt sydän kukkivat, mutta ei läheskään niin loistokkaasti kuin edellisenä kesänä.... |
| Sireeni kukkii ja tuoksu oli huumaavaa.... |
| Vehnäpelto orastaa...... |
| Tällainen yleisnäkymä kesäkodin pihapiiristä...... |
| Pääsiäisesikko innostui uuteen kukoistukseen...... |
| Tällaisesta luonnonkukinnasta minä pidän...... |
| Minulle niin rakas poimulehti....... |
| Rodo kukkii melkein kuin puolivaloilla...... |
Niin monia ajatuksia mielessäni liikkuu, mutta, mutta.........koskahan on valmista jos nyt tällä viikolla aloittaisi jostain kulmasta!
keskiviikko 25. toukokuuta 2016
Maija kissanäyttelyssä ja kesä.
Vuoden tauon jälkeen olimme viime viikonloppuna Maijan kanssa näyttelyssä. Maija on käynyt monet näyttelyt, mutta nyt olimme kokonaisen vuoden poissa näyttelytouhuista. Ei Maijaa tuntunut tämä pitkä tauko ihmetyttävän ja kaikki sujui taas ihan vanhalla tottumuksella.
Meillä meni näyttelyt tosi hienosti, molempina päivinä Maija sai sertin ja oli myös tuomarin paras kastraattinaaras kategoriassa kolme.
Lauantaina Maija oli myös värin paras eli näyttelyssä oli mukana kolme kastraatti manx-kissaa ja kissat kisasivat keskenään. Kaksi kaunista urosta ja Maija, no Maija oli tuomarin mielestä paras ja me siis saimme tuon maininnan eli VP/BIV
Tällainen hempeä ruusuke sulatti sydämeni ja se tuli kotiin, muut ruusukkeet vaihdoin leimakortin leimoihin. ( viisi leimaa = puoli näyttelymaksua ja kymmenen korvaa koko näyttelymaksun )
Sunnuntaina Maijaa tuntui pitkästyttävän, kissa istui hiekkalaatikossa ja katseli mitä ympärillä tapahtuu.
Heti maanantaina tulimme tänne kesäkotiin ja täällähän on täysi kesä.
Tänään suojasimme verkolla rastaan pesän ja onneksi näyttää siltä, että Maija ei oikeastaan tuosta pesästä kuitenkaan välitä ja hyvä niin.
Paljon mukavanpaa on kierrellä mamman mukana pihapiirissä ja katsella ja kuunnella kesää, täällä ei sitten kuitenkaan ole viime talvi tehnyt paljon tuhojaan, onneksi.
Meillä meni näyttelyt tosi hienosti, molempina päivinä Maija sai sertin ja oli myös tuomarin paras kastraattinaaras kategoriassa kolme.
Lauantaina Maija oli myös värin paras eli näyttelyssä oli mukana kolme kastraatti manx-kissaa ja kissat kisasivat keskenään. Kaksi kaunista urosta ja Maija, no Maija oli tuomarin mielestä paras ja me siis saimme tuon maininnan eli VP/BIV
Tällainen hempeä ruusuke sulatti sydämeni ja se tuli kotiin, muut ruusukkeet vaihdoin leimakortin leimoihin. ( viisi leimaa = puoli näyttelymaksua ja kymmenen korvaa koko näyttelymaksun )
Sunnuntaina Maijaa tuntui pitkästyttävän, kissa istui hiekkalaatikossa ja katseli mitä ympärillä tapahtuu.
| Jokohan täältä pääsee pian pois..... |
| Omenapuut ovat täydessä kukassa... |
| Omenapuu kukkii ja vehnä on kauniilla oraalla... |
| Marjaomenapuun kauniit punaiset kukat..... |
| Mikä se siellä on......? Niin , Maijan silmät ovat liiankin valppaina..... |
| Täällä asun ja haudon minä, siis räkättirastas....ihan melkein kuistin nurkalla. |
| Minä en ollenkaan välitä noista rastaista. Pena vain nauttii kesän vihreydestä.... |
sunnuntai 24. huhtikuuta 2016
Varovasti arvioin, olisiko flunssa vihdoin ohi!
Tosiaan varovaisesti arvioin ja kovasti elättelen toivoa, siis olisiko flunssani vihdoinkin ohi.
Pitkäkestoista tämä tämän kevään flunssa tai olenko jo niin sammaloitunut samoin kuin on meidän pihanurmikko.
Viime talvi on ilmeisesti ollut kaikelle kasvulle aika rankka kokemus, hyvin moni perenna on talvehtinut tosi huonosti tai ei ollenkaa. Toisaaltaan ehkä odotan kevättä ja kasvua liian aikaisin, maltti on ilmeisesti valttia myös kevään odotuksessa kuten tietysti kaikessa tässä elämän menossa.
Oi huhtikuu kun kameralta kuviasi selailen on kuvien perusävy tosi harmaa ja apea.
Olen tietoisesti ollut tänne blogiini mitään kirjoittamatta ja syy yksinkertaisesti on idean puuttuminen tai olisiko" kirjoituspeukalo" kokonaan kuollut.
Blogeja olen käynyt päivittäin lukemassa mutta harvoin olen innostunut kommentoimaan. Yleinen saamattomuus.........en osaa löytää minkäälaista selitystä.
Tässä muutamia kuvia joita äsken tuolta kamerasta tänne koneelle siirtelin.
Olen monesti sanonut, että olen aina väärässä paikassa väärään aikaan. Kevät on juuri tätä, kesäkoti odottaa ja täällä kotona pienet taimet tarvitsevat jokapäiväistä huoltajaa ja vaalijaa. Se on taas sitten näky kun vapun tienoilla pakataan auto, kissat, pienet taimet ja kaikki muut tärkeä ja sitten tämä kaikki uudestaan kotiin tultaessa....
Jättiverbeenat, siis kaikki siemenet itivät ja nyt niitä on! nekin tekevät kanssamme kevätretken ja toivottavasti lopputulos on hyvä ja taimet tulevat ehjinä takaisin. Toki sitten kesän alussa osa taimista matkaa mukanamme uudelleen kesäkotiin ja kasvavat kukoistaen sitten siellä koko kesän.
Daaliat kaikki ovat vielä talvilevossa ja nyt vapun jälkeen siirtelen ne jonnekin lämpimään päivän-ja auringon valoon.
Näissä merkeissä toivottelen hyvää kevättä ja alkavaa kesää, huolimatta kaikesta koleasta säästä ja satavasta rännästä ja lumesta.

| Sinivuokko kukkii kissatarhan aidan seinustalla ja se on ainoa pihalla kukkiva kukka.Pienet sipulikukat ovat kaikki vielä pieninä piippoina ja niitä nousee vain muutamia. |
| Ostin terassille olivipuun ja toivottavasti saan sen viihtymään. Vaihdoin puun uuteen isonpaan ruukkuun ja se kyllä näyttää siitä pitäneen. |
| Tämä kuva kertoo siitä miten märkää ja kylmää vielä meidän kissatarhassa on, Maijakin vain kurkistelee........ |
| Hortensian ostin jo ennen messureissua ja se on nimeltää sininen popcorn |
| Terassin pöydällä on vielä ripaus pääsiäistä ja kevättä. Siskoni toi minulle tuliaisiksi pienen sievän orvokki-istutuksen. |
Olen monesti sanonut, että olen aina väärässä paikassa väärään aikaan. Kevät on juuri tätä, kesäkoti odottaa ja täällä kotona pienet taimet tarvitsevat jokapäiväistä huoltajaa ja vaalijaa. Se on taas sitten näky kun vapun tienoilla pakataan auto, kissat, pienet taimet ja kaikki muut tärkeä ja sitten tämä kaikki uudestaan kotiin tultaessa....
Jättiverbeenat, siis kaikki siemenet itivät ja nyt niitä on! nekin tekevät kanssamme kevätretken ja toivottavasti lopputulos on hyvä ja taimet tulevat ehjinä takaisin. Toki sitten kesän alussa osa taimista matkaa mukanamme uudelleen kesäkotiin ja kasvavat kukoistaen sitten siellä koko kesän.
Daaliat kaikki ovat vielä talvilevossa ja nyt vapun jälkeen siirtelen ne jonnekin lämpimään päivän-ja auringon valoon.
Näissä merkeissä toivottelen hyvää kevättä ja alkavaa kesää, huolimatta kaikesta koleasta säästä ja satavasta rännästä ja lumesta.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)