sunnuntai 21. kesäkuuta 2020

Juhannuksen aikaan 2020

Meitä on hellinnyt tosi kaunis juhannus ja lämmintä on riittänyt ehkä liiaksi asti. Kauniit päivät rientävät tosi nopeasti ja aikomukseni kirjoittaa jo päivällä tänne blogiin jäi vain ajatukseksi.
Miten kummassa nämä päivät oikein kuluvat ja illan tullen huomaa, että siinähän se päivä mennä hurahti ja kaikkea mitä oli ajatellut päivän aikana tekevänsä tuskin tuli tehtyä.

Viime viikonloppuna kävin kesäkodissa ja siellähän se tuttu kotipaikka oli paikoillaan mutta nyt se ei  enää ollut meidän sisarusten vaan veljeni perhe sitä pitää ja hoitelee. Hyvä näin, haikeutta ilmassa tietysti jonkin verran, tosin kun ajelin yksinäni sunnuntaina tänne kotiin päin olin myös huojentunut ja iloinen kesäkodin uudesta tilanteesta.

Kesäpäivän seisaus ja tästä taas kääntyy ajan kulku kohti vuoden toista puoliskoa, hiljalleen päivät lyhenevät ja illat pimenevät, onneksi kuitenkin tuo vauhti ei ole vallan huimaa.

Tämä postaus on uuden blogiversion harjoittelua, kesäisen kepeä ja keskikesän juttu.
Oikeastaan tämän postauksen myötä tuntuu siltä, että ihan hyvä uudistus.

Huomenna meidän Maija-kissa täyttää 11 vuotta eli ikää karttuu tällekin kisuleidille.

                                                          Onnea kissani Maija...♥




                                       Aamun kävelyllä ja päivänkakkarat seurana...♥


Muutama vuosi sitten kirjoitin käynnistäni Billnäsin taimistolla ja sieltä ostin taimiston oman ruusun
Billnäsin-ruusu. Taimi oli hyvin pieni ja sitä ei oikein olisi minulle myyty koska taimi oli niin onnettoman pieni. Onneksi kaupat syntyi ja iloisena istutin taimen tänne rivitalomme tulopihalle.
Tänä vuonna ruusuni on kukkinut todella kauniisti ja kukkia on runsaasti.

                                                                 Billnäsin ruusu...♥


                  Katkennut haravan varsi ja ruostunut lapa,onneksi ei rukkaset ole laitettu naulaan...♥


                                           Kissatarhan aidan takana on pihatie ja omakotialue...♥


                                                       Amurin kärsäkalla, ihastuttava kasvi...♥


        
                                                   Saksankirveli ja lipstikka, muistoja kesäkodista...♥


                                                   Punakärsämö ja Japanin akileijaa...♥
  Tämän kevään hankintoja reunakasviksi ruusulleni ja tuomaan ryhtiä etupihan                              kukkapenkille...♥



                    Aamun kierroksella Maijan kanssa ihastelimme luonnon kaunista kasvustoa...♥





Vuohenputki kukkiessaan on todella kaunis ja tuo heinä putken lomassa on niin viehättän kevyt-
oikeastaan tuollaisesta kuosista tehdy kesämekko voisi olla kuin "karkki"...♥

Lämmin kesä on kyllä  mukava, tosin nyt tuntuu siltä kuin olisi liiankin lämmintä. Toivottelen teille lukijani oikein hyvää ja kaunista keskikesää ja pärjätään tämän uuden bloggerin kanssa...♥











11 kommenttia:

  1. Ihanat kuvat♥ Lupasivat kunnon helteitä tälle viikolle, on kyllä kiva kun on kesä:) Lämpöiset onnittelut Maijalle! Hän on niin suloinen♥ Aurinkoista viikkoa sinne♥

    VastaaPoista
  2. Onnea ihanalle Maijalle!
    Ihastuttava Billnäsin ruusu ja jännittävä Amurin kärsäkalla. Puutarhassasi on nyt kauniin rehevää. Kissoillakin on hyvät näkymät tielle ja naapuristoon.
    Lämmintä on jo lämpimämpää luvassa. Nyt kannattaa nauttia ihan vain istumalla ja ihatelemalla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

      Poista
    2. En tiedä mitä tein, mutta Betweenin kommentiin kirjoittamani vastaus hävisi??

      Poista
  3. Onnittelut Maijalle!
    Lämpöä on kyllä piisannut, jotenkin tuntuu että kesä olis jo paljon pidemmällä. Nyt kyllä on jo hiukan viileämmät kelit, että voi tehdä jotain muutakin kuin istua riippukeinussa:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Pioni♥ Maija-kissa kiittää. Todella nyt olemme päässeet normaaliin kesäsäähän.

      Poista
  4. Myöhästyneet onnittelut ihanalle Maijalle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Kati♥ Maija-kissa kiittää. Tuossa nukkuu läppärin takana nauttien koneen lämpimästä ilmasta.

      Poista

Kiitos kommentista, se ilahduttaa aina.😊