sunnuntai 12. lokakuuta 2014

Vielä muutama tuokiokuva kesäkodin maisemista,

tiistaina lähdemme taas kotia kohti.
Muutama kiireinen syksyinen päivä täällä kesäkodin maisemissa. Paljon olisi vielä tehtävää mutta aika rientää ja näin leudolla ilmalla ei oikein osaa varautua talveen.
Olemme yleenssä olleet täällä tekemässä kesäkauden lopetusta lokakuun viimeisellä viikolla tai vasta marraskuun alussa. Nyt kuitenkin muut asiat ja haasteet kutsuvat meitä kaupunkiin ja tänne jää pihapiiri hieman keskeneräiseksi ja pihapuut saavat pudotella lehtiään aivan rauhassa sinne sun tänne.

Tänään aurinko pilkisti aina silloin tällöin ja syksyinen näkymä yli  eu-peltojen näytti kauneimman puolensa.
Etualan pelto jää yli talven sängelle ja tuolla takana on ihan oikeasti kynnetty pelto. Senkin eu määrää miten viljeliä saa peltonsa jättää ns talviteloille.

 
Hieman alakuloa tässä kuvassa.


Tämä valkoinen kukka on kukkinut koko kesän ja tuntuu pahalta viedä se pimeään kellariin.
( tosin se pärjäsi ihan hyvin edellisen talven kellarissa ja on kasvanut samassa ruukussa multineen tämänkin kesän.)

 Tämä samettiruusu joutuu kompostiin.....
 Kompostiin käy tämänkin kukkapadan tie.
Juhannusruusun kaunis syysväri......

 Nämä verenpisarat ovat olleet jo muutaman ajan täällä saunan katoksessa paossa hallaöitä ja sitten  pimeään kellariin. En millään hennoisi viedä näitä tuonne pimeään....

Näiden kuvien myötä hyvästelen kesän ja toivotan talven tulevaksi tänne kesäkodin pihapiiriin.

Olen saanut uusia lukijoita tänne blogiini, se ilahduttaa minua kovasti.
                                           Tervetuoa!



8 kommenttia:

  1. Kauniita kuvia,tuo verenpisara on kyllä kaunis,minä en ole saanut sitä viihtymään paljon on tehnyt nuppuja mutta sitten putovat pois,en tiedä mistä johtuu.Hyvää alkanutta viikkoa:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Ritva,
      verenpisarat ovat oikeastaan minun lempikukkiani. Mitään erikoista en niiden kasvatuksessa ole huomannut. Nämä kuvassa olevat ovat muutamia kesiä kukkineet ja ihme kyllä ne ovat säilyneet talvet pimeässä kellarissa.
      Vielä leutoa syksyä sinne teille....

      Poista
  2. Onpa hienoa, että saat kukat säilymään kellarissa talven yli!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eihän se aina ole niin varmaa miten ne kukat talven yli kellarissa viihtyvät, mutta ihme kyllä ainakin viime talvena kaikki minun kukkani säilyivät kellarin pimeydessä. Toivottavasti tämä hyvä onni jatkuu..

      Poista
  3. Ovatpa sinun verenpisarasi komeita! Minulla ei tähän aikaan vuodesta ole niissä enää yhtään kukkaa, en oikein jaksa perehtyä niiden hoitamiseen, mutta aina keväällä on "pakko" ostaa joku uusi, kun aina tulee uusia lajikkeita......
    Miten syystöitä ei ollenkaan tee samalla innolla kuin kevätpuuhia ;D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En tiedä mistä johtuu, mutta minulla on verenpisarat viihtyneet ja kukkineet vuosi toisen jälkeen. Minulla on vain ihka tavallisia pisaroita. Nyt yritän talvettaa kolmea eri lajiketta ja ne kaikki ovat muutamia vuosia jo minulla kasvaneita.
      En millään hennoisi viedä täydessä kukassa olevia kasveja kellariin, mutta.....

      Poista
  4. Toivottavasti verenpisaroiden talvetus onnistuu ja ensi kesänä on kukat loistossaan.
    Fanny

    VastaaPoista

Kiitos kommentista, se ilahduttaa aina.😊