lauantai 17. elokuuta 2013

Malus Hyvingiensis eli rautatienomenapuu.

Tälle päivälle olin ajatuksissani laittanut etupihan pensasaidan kulmauksen siistimistä. Meillä on pensasaitana virpiangervoa ja se on  työläs pensasaita.
Silloin kun sen noin kolmekymmentä vuotta sitten tänne rivitalon päätyymme istutimme en ollenkaan ajatellut miten työläs tämä pensas voisi olla.
Kaunis se on kukkiessaan mutta sen tapa levitä juuriversojensa avulla on kurjaa.
Siis sinne pensaan sisälle puskin pääni ja sieltä yritin leikata vanhoja paksuja versoja ja myöskin pensasaidan ja kukkapenkin välistä leikasin kaikki ne versot jotka olivat kesän aikana kasvaneet luvatta kukkapenkin puolelle.
Pienen alan sain raivattua, mutta työ jatkuu kunhan taas tulee poutapäiviä.

Hetkeä ennen iltapäivän sadetta keräilin tarhanpihan puolelta kissojen istuinalustoja. Näitä pehmukkeita on muutamilla tuoleilla ja jakkaroilla.
Tarhan suurin ja tilaa vievin puu on Rautatienomenapuu Malus Hyvingiensis. Puu on vanha ja sen oksat ylettyvät melkein maahan ja sen oksat ja lehvästö muodostaa ikäänkuin sateenvarjon.
Fanny ja Pena hääräsivät kissojen touhuja puun suojassa, Fanny puussa ja Pena oli uteliaana puun alla.

Fanny tähyää ylös omenapuun latvustoon
Pena on utelias, mitähän Fanny tekee omenapuussa.
Muhkuraisen puu oksalla on hyvä istua, Pena ei uskalla tulla tänne
Aurinko on antanut kauniin värin pieniin omeniin.
Näyttää herkulliselta

Täällä puun suojassa voi pitää sadetta







 

8 kommenttia:

  1. Ihania Fannu ja Pena,herkullisen näköisiä ommenoita:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Omenat ovat herkullisen näköisiä, mutta ne ovat melko pieniä.
      Joskus olen tehnyt niistä höyrymehua.
      Kissat taas ovat luku sinäänsä....

      Poista
  2. Fannylla on upea väri, se naamioituu hyvin omenapuuhun. Pena taitaa odottaa, kumpi puusta ensin putoaa, omena vai Fanny.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Fannyn väri on mielestäni kaunis ja luonnossa se on tummenpi kuin valokuvissa.

      Poista
  3. Onpas kunnon kokoinen rautatienomenapuu ! Ja ihana paikka kissojen majaksi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei,omenapuu on jo kolmekymmentä vuotta vanha ja sen runko on hyvin muhkurainen ja samoin paksummat oksat.
      Ammattilainen varmaan osaisi neuvoa miten sitä vielä näinkin vanhana voisi hoitoleikata.
      Emme raaski sitä hävittää,vaikka se on suuri ja tilaavievä.
      Kissojen majana se toimii loistavasti.

      Poista
  4. Kyllä tuo sinun Fannysi on ihmeellisen värinen. Usein ajattelenkin, että Fanny on melkein sama kuin funny.

    VastaaPoista
  5. Kyllä, kyllä Fanny on monesti funny eli hauska,hassu,huvittava, luonne mukaan lukien.

    VastaaPoista

Kiitos kommentista, se ilahduttaa aina.😊