keskiviikko 7. joulukuuta 2016

Neljä kuvaa


Sain mukavan haasteen Suvikummun Marjalta kas tällaisen:
Haaste on lähtenyt eteenpäin Kivipellon Sailan blogista ja nyt Marja lähetti yhden haasteen minulle.
Kiitos Marja!
 Nyt haluan laittaa maailmalle uuden haasteen 💕
Postaukseen toivoisin neljä kuvaa, jotka on otettu eri vuodenaikoina.
Mukana voi olla uusia ja vanhoja sekä jo julkaistuja kuvia.
Mukaan voisi haastaa neljä blogiystävää.
                                          Haasteeseen voi vastata, jos haaste tuntuu hyvältä.    

                                    Mietin tovin mitä kuvia tänne laittaisin ja päädyin 

                                              Sielunmaisemani esittelyyn.

Olen aina ihaillut hoidettua peltomaisemaa ja sen eri vaiheita vuodenaikojen mukaan. Kuvat ovat siis kesäkodin pihapiirin ympäristöstä.Kuvat ovat kaikki melkein samalta paikalta kuvattuja, meidän kesäkodin pihalta pohjoiseen päin.  

   Tämä kuva aloittaa vuoden aikojen kuvasarjan, kuva on tältä keväältä ja lähipelto on kylvetty eli rakennettu kuten meillä päin kylvetystä pellosta sanotaan. Lähipellolle on kylvetty vehnää.


 Kesäkuvaan laitan kuitenkin kaksi kuvaa, ne ovat kesältä 2014


 Vielä lisään muutaman kesäkuvan, yläkuvassa vuonna 2015 juhannuspäivän iltana nousi valtava usva peittäen tienoon. Kesällä nousi myös valtaisa ukkosen ilma ja painui peltojen ja järven taa.


 Syksyn satoa, yläkuvassa valmis kaura odottaa korjuuta vuonna 2014. Toinen kuva on tältä syksyltä, lokakuu oli niin satumaisen kaunis.


 

Talvipäivä muutaman vuoden takaa. Kuva on otettu 22.12. 2011.

Olen tänne luvatta laittanut kuvia enenpi kuin neljä, mutta en osannut valita tästä kuvasarjasta neljä parasta ja minulle niin rakkaista kuvista muistuttamassa menneistä vuosista kesäkodin maisemissa.

Tämä maisema tuo mieleen isäni, hän syntyi kasvoi ja asui täällä kesäkotini maisemissa. 
Peltojen takana on järvenlahti ja hänen syntymäkotinsa oli lahden pohjukassa. Rantatupa oli rakennettu joskus viime vuosituhannella siinä 1900 luvulla tai hieman aikaisemmin ja tupa oli alunperin ollut jonkilainen pieni meijeri. Siellä oli maidosta kummattu kermat ja viety yli järvenlahden seuraavaan pitäjään. Tupa kuului isoon maalaistaloon ja oli myöhemmin talon työväen asunikäytössä. Muistan hyvin rantatuvan ja monesti kuljin sen ohitse kun menin onkeni kasaa kalalle lahdenpohjukkaan.
Rantatupa on jo aikoja sitten purettu, mutta kivijalka siellä vielä on näkyvissä. Isäni sitten aikanaan rakensi perheelleen kodin, josta nyt käytän nimeä Kesäkoti. 

Lopuksi laitan pienen kuvakoosteen samasta peltonäkymästä.


 
  Vielä jäi laittamatta haasteet: eli lähetä haasteen edelleen Ritvalle
                                                                                          ja Pirkolle                                                                  
  jätän haasteen tähän kahteen, en ole niin tarkkaan seurannut, mutta tämä mukava haaste on jo ehtinyt kiertää monessakin blogissa

 

16 kommenttia:

  1. Eräs maailmankulkijaystäväni kerran huokaisi Suomesta, kun täällä on kaikkialla niin kaunista! Vähättelin sitä, tietysti, että onhan kaikissa maissa paljon kaunista. Hän puristi päätä ja sanoi. - Voi ei, joissakin paikoissa on paljon rumaa, hyvin paljon.
    Kunpa voitaisiin pitää tämä maa kuviesi veroisena, kauniina!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Leila!
      Minulla on ollut onni asua lapsuuteni tässä kauniin peltomaiseman reunalla, tuskin nuorena olin näin kiintynyt ja ihastunut näihin peltonäkymiin. Vasta nyt kun olen asunut kesäkodissa "kesä- ja talvivieraana" olen löytänyt kesäkodin ympäristön kauneuden ja nauttinut siitä kaikkina vuodenaikoina.

      Poista
  2. Huikeaa! Kyllä voikin maisema olla kaunis. Tällaisia kuvia katsellessa tajuaa, miten arvokasta neljä vuodenaikaa ovatkaan. En yhtään ihmettele, että oli vaikea valita vain neljä kuvaa. Kiva, että laitoit enemmän.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Between, todella vasta näin kun tavallaan vieraana saan katsella kesäkodin ympäristön kauneutta, olen myös siihen todella kiintynyt ja näkymä antaa minulla voimaa ja iloa kaikkina vuodenaikoina.

      Poista
  3. Ompa huikean kauniit maisemat. Tuollainen pelto on tosi rauhoittava katsella eri vuodenaikoina.

    Kiitos haasteesta, vastaan toki, mutta ensin puran Englannin kuvasadon.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Pirkko!
      Niin monet hetket olen kesäkodin ympäröiviä peltoja katsellut ja vain katsellut ja nauttinut näkemästäni.
      Kiva jos otit haasteen itsellesi.

      Poista
  4. Maisemasi on kaunis kaikkina vuodenaikoina!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Pioni, olen kanssasi samaa mieltä ja näin kun aika kuluu olen maisemaan todella kiintynyt.

      Poista
  5. Tuo maisema on niin kaunis, siinä tosiaan sielu lepää kaikkina vuodenaikoina! Kaunis kuvakooste ja mukavaa, että laitoit vielä enemmänkin kuvia! Melkein uppouduin kuviisi :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Saila!
      Peltomaisema on todella meidän kesäkodin ympärillä kaikkina vuodenaikoina niin kaunis ja erilainen. Tänä syksynä melkein kaikki pellot kesäkodin ympärillä on kynnetty ja siitä minä pidän.Monena vuonna pellot olivat sänkipeltoja ja se ei ole ollenkaan minun mielestä niin kaunis ja harmooninen kuin kaunis suora auralla käännetty peltomaa.

      Poista
  6. Kiitos haasteesta. Kauniit maisema kuvat sinulla:)

    VastaaPoista
  7. Miau, Juuso laittoi haasteen teidän kissoille. Kysypä, ottaisivatko vastaan.

    VastaaPoista

Kiitos kommentista, se ilahduttaa aina.😊