torstai 29. joulukuuta 2016

Madeiran matkan tuliainen...

vuosia sitten toin mukanani Madeiralta luvallisesti muutamia sipulikukkien juurakoita.
Kolme kolibrinkukkaa, kolme sinisarjaa ja yhden Madeiranliljan juurakon.

Sinisarja on hyvissä voimissa, tosin se on valkosarja. Kolibrinkukka tai ainakin sille sanottiin tällainen nimi on ystävälläni vielä elosssa ja kukkii, siis Hildalla.

Madeiranlilja ja niitä sai ostaa vain yhden koska se oli niin kaunis ja harvinainen.
Vuosia kului ja lilja kasvoi kesällä vihreät kauniit lehdet ja talveksi ne aina lakastuivat, eli kasvi oli kaunis vihreine lehtineen kesällä ja talvella täysin kalju ja ruma.
Sitten muutamana vuonna kasvi teki uusia varsia ja lopulta sen sitten jaoin. Ystäväni Hilda sai yhden alun ja nyt vuosia myöhemmin se tänä syksynä innostui kukkimaan ja teki ainakin viisi kukkavanaa ja kussakin oli useanpia kukkia.

Nämä kuvat on otettu kännykkäkameralla ja valoa oli tuskin nimeksi.
Marraskuun hämärän valaistuksessa kukkien väri oli hienon vaalean punainen, en tiedä minkälainen on ihan paikanpäällä kasvavan Madeiran liljan.
Tämä yksilö siis kukkii Hildalla ja minun on tuolla huoneen nurkassa ihan lehdetön raakku.
Hilda oli tänä kesänä tuon liljan istuttanut isoon saaviin ja hyvään kukka-kompostimultaan. Nuo kukkavanat nousevat kukan juurelta kun taas lehdet tulevat ikäänkuin kasvin varren sisältä.

Jospa saisin ensi vuonna myös oman liljani kukkimaan.

Istun tässä toipilaana, kaatua mukasutin ja satutin pääni. Se tiesi matkaa ensiapuun ja pään kuvaukseen. Onneksi kuvassa ei näkynyt mitään eli ihan tyhjäpäinen tässä olen ja evästykseksi annettiin lepoa ja rauhaa.
Muutama haastepostaus on tässä tekeillä, mutta nyt jääköön vielä julkaisematta.

Vuosi vaihtuu ja jos en tyhjästä päästäni saa vielä valmiiksi haastevastauksia, niin toivottelen teille
blogiystäväni:

                      Hyvää ja onnellista tulevaa vuotta 2017

 

12 kommenttia:

  1. Ompas upea!! Minulla on myös useita samantapaisia sipulikukkia (Belladonna ja Nerineä kahdessa värissä), eli kesällä lehdet ja sitten talvella purkillinen multaa :) Pitäisikin uudelleen istuttaa ja lannoittaa niitä nyt ensi kesänä oikein kunnolla kerrankin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minä ainakin heti keväällä kun uudet lehdet aloittavat kasvun vaihdan liljani uuteen isoon ruukkuun ja hyvään multaan.
      kesä lilja saa olla joko terassilla tai ulkona, auringossa kuitenkin.
      Olin Madeiralla vuonna 2003 eli kauan kesti ensimmäisten kukkien ilmestyminen ja nekin jakotaimeen.
      Toivottavasti kukkamme ensi kesänä kukkivat!

      Poista
  2. Kaunis lilja. Minä en saa omaa sinisarjaani kukkimaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Harmi, jos sinisarjat eivät kuki. Minulla ne Madeiran sinisarjat/valkosarjat kukkivat vasta neljäntenä vuonna.
      Puutarhamessuilta ostetut kukkivat tosi huonosti ja vasta kolmantena vuonna.

      Poista
  3. Hups, olipas hyvä, ettei kaatumisessa käynyt pahemmin. Kannattaa kuitenkin ottaa vähän aikaa rauhallisemmin, kun kerran pääsi kolautit.
    Hienoa, että tuliainen noin kauniisti kukkimalla kiittää. Tuollaista katsellessa ihan sydän lämpimästi läikähtää.
    Hyvää Uutta Vuotta sinulle ja kiitos kuluneesta vuodesta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, niin kyllä saimme kauan odottaa tuon liljan kukkimista eli jostain kaivoin tiedon matkan ajankohdasta ja se oli kevät 2003.
      Onneksi taisin päästä vähällä tuosta kaatumisen seurauksista, tosin tällä hetkellä se kyllä vielä antaa oireita ja muistini on hieman hatara.

      Poista
  4. Voi mahdoton! Nyt on tiet niin jäätävän liukkaita, onneksi ei käynyt pahemmin, mutta levätä täytyy jos pääsi kopsautit. Aivotärähdys lievänäkin kannattaa ottaa vakavasti!

    Niin ihania kukkijoita! Kauniita!

    Kiitos ystäväni tästä vuodesta, kaikkea hyvää alkavalle uudelle vuodelle! Toivottavasti nähdään taas kesällä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Saila, niin olisi tosi mukavaa nähdä taas ensi kesänä.
      Aivotärähdys antaa vielä merkkejä ja ihan hiljakseen tässä olen ollut ja ihan verkkaisesti näitä omia hommiani tehnyt.
      Hyvää alkavaa vuotta myös sinne teille....

      Poista
  5. Onneksi et loukannut pahemmin.
    Ihanaa alkanutta uutta vuotta 2017 sinulle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Kruunu Vuokko!
      Toivottavasti tämä tästä hiljalleen menee eteenpäin ja voin pian jo reippaasti ulkona liikuskella.
      Sinulle myös oikein hyvää tätä Suomen juhlavuotta 2017.

      Poista
  6. Hyvää alkanutta vuotta! Nyt on kuljettava kieli keskellä suuta, sillä liukkaat ovat salakavalia. Onneksi säästyit luiden rikkoutumiselta. Kylläpä onkin harvinaisia ja kauniita kukkatuliaisia. Toivottavasti liljasi intoutuu pukkaamaan kukan.

    VastaaPoista
  7. Kiitos Cheri,niin minäkin toivon oman liljani kukkivan. Nyt vain tuntuu ihan mahdottomalta tuo kukinta, liljani on täysin kuollut raakki, mutta toivottavasti se helmikuun valossa jo jaksaa tehdä uudet lehdet ja uusi rehevä kasvu alkaa.
    Onneksi ei luita särkynyt, mutta on tämä pääparka vielä hieman omanlaisensa.

    VastaaPoista

Kiitos kommentista, se ilahduttaa aina.😊