maanantai 11. toukokuuta 2015

Tällä kertaa kirjoitus kissoista

Mennyt viikonloppu vierähti Pirokin kissanäyttelyssä.
Ties monennenko kerran lauantaina aamusella automme nokka kääntyi kohti kissanäyttelyä, onneksi kuitenkin nyt tänne lähelle omaa kotia eli Tampereen Pirkkahallia.
Kaikki mukavat asiat, siis kevät ja valoisaa eli ei pimeällä ajoa ja lähtöä vaikkapa aamuyöllä kello neljän-viiden hujakoilla.
Maija osallistui arvosteluun molenpina päivinäja tulos oli kaksi sertiä kastraattiluokassa kuusi ja olen tulokseen tyytyväinen, kuitenkin lauantaina Maijan valinta tuomarin parhaaksi oli lähellä. No nyt näin ja oikeastaan olenkin asiaan tyytyväinen, tosiasia on se, että Maijan turkki ei tällä kertaa mielestäni ollut ihan parhaassa kuosissa. Olisiko  kevät tehnyt tepposen ja luonnollinen kissan karvanvaihto osui juuri tähän saumaan.

Sunnuntaina meillä oli oman rotuyhdistyksen Suomen Manxrenkaan vuosikokous ja yhdistyksen vuoden 2014 kissojen palkitseminen. Tässä palkintopöytä:

Yhdistys palkitsi vuoden 2014 menestyneet kissat
 Näyttelyssä oli mukana seitsemän manx-kissaa ja myös manx:sin sisarrotuisia cymric-kissoja. Cymric on kuin manx, mutta karva on puolipitkä. Näitä kissoja oli paikalla kuusi. On siis kysymys hyvin pienestä rodusta ja tällä kertaa tämä määrä oli kiitettävän hyvä. Monesti minä olen ollut näyttelyissä ihan yksin oman manx-kissani kanssa.

Maija sisusti häkkinsä heti mieleisekseen

Minä täällä, ihmettelen....

 Upea Pikkeen Pippuri on Cymric

Nuori neiti Pikkeen Pectus

"Lasse" tuomarin pöydällä, Lasse on jo "vanha konkari" ja hyvin menestynyt näyttelykissa

Mister Richard tuomarin pöydällä, topakka poika.

Ihana manx-naaras odottaa arvostelua, Pikkeen Fariini

Maija hieman hämillään. Tässä kuvassa on kaksi tuomaria, etualalla tuomarioppilas ja ihan vähän näkyy varsinaisen tuomarin hiuksia. Takana seisoo myös assari. Kuva lauantailta.

Maija odottelee arvostelua ja voi , voi silmäkulmassa on vähän rähmää... Kuva lauantailta.
Paras pohjalla, tässä Maija palkinnot viime vuoden saavutuksista:

Kotona eilen illalla hätäiseen kuvattu palkintosaalis. Isonpi pokaali on kastraattien kiertopalkinto ja toinen Maijan ihan oma paras yhdistyksen manx-kastraatti. Iso pysti  tuli jo toistamiseen meille, ekä kerta vuonna 2007. Silloin sen sai ihana oma Malla-kissani.
Olen kuvannut tässä muutamia kissoja ja niillä kaikilla on yksi yhteinen juttu. Kun selataan näiden kissojen sukutauluja niin sieltä löytyy ainakin yksi yhteinen esi-isä tai äiti. ( kaikki näyttelyn manx-kissat )
Tämä "äiti" on meidän Sylvi ja" isä" on meidän Kolun-katin Arrane. Arrane oli aikoinaan menestyvä näyttelykissa ja toi Suomeen tuon himoitun World Winner palkinnon Milanosta vuonna 1999.
Kissani Arranen nimi ja muisto säilyy ja siitä olen iloinen ja myöskin kiitollinen, että minun kissani on tuonut hyvää kantaa tähän pieneen ja eteenpäin sinnittelevään rotuun.

18 kommenttia:

  1. Onpa kaikki kissat niin suloisia. Manxeilla on näköjään pyöreät ja nätit kasvot sekä silmät ja muutenkin ne näyttävät hyvin tanakanoloisilta kissoilta. Maija on aivan erityisen kauniin värinen. Ovat kyllä niin herkullisia kissoja.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos between, manx tosiaan on juuri tuollainen lihaksikas, pyöreä pää, vahvat tassut ja leveärintainen kissa. Toki löytyy muutakin tuosta rotustandardista, tässä kuitenkin ehkä se tärkein.
      Tai tuo häntä tai sen täydellinen puuttuminen on se tärkein. Näistä hännän pituuksista on ihan omat ratkaisevat säännöt ja se vaikuttaa ratkaisevasti myös sertin saamiseen. Esim. liian pitkä "töpö" voi evätä sertin.

      Poista
  2. Hienoja pokaaleita! Oli hienoa nähdä sinut kahvilassa, vaikka näyttelystä en onnistunutkaan teitä bongaamaan. - emäntä

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva oli tavata Pepsin ja Maxin emäntää. Noin suuressa näyttelyssä on kyllä aika vaikeata löytää, ellei ihan sattumalta tule manx:sin häkki vastaan. Me oltiin rivissä 19 ja se oli siellä edessä, mutta toisaaltaan myös sivussa.

      Poista
  3. Upeita saavutuksia ja Maija niin kaunis! Olen tällainen maatiaiskissaihminen enkä roduista tiedä paitsi siperiankissan ja sen sellaisen norjalaisen ison upean... Mutta onnea Teidän Maijalle, kauniille neitoselle! Rapsutukset!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä näillä roduilla manx, siperiankissa ja norjalainen metsäkissa on yksi yhteinen tekijä eli rodut ovat ns luonnonrotuja. Tarkoittaa siis valmista kissaa eli se ei ole esim. kahden eri rodun tulos.
      Maija on sellainen "pikkunätti" ja hyvä rotunsa edustaja.

      Poista
  4. Siellä on kyllä ollut huikeaa menestystä! Onnittelut! Myös vähän myöhässä, eli vuoden 1999 saavutuksista :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Mamma, uskon että tähän minun kissojeni menestykseen on vaikuttanut hieman myös "honkkelin" tuuri. Toki kissat joita olen käyttänyt kasvatukseen ovat tuottaneet hyviä jälkeläisiä.

      Poista
  5. Kävin kurkkimassa noita Kolun-Katin sivuja. Ihania kissoja, joista Maija vie ihan ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi t piti vielä onnitella serteistä. Onnea!

      Poista
    2. Nuo kotisivut ovat kyllä aika retuperällä, pitäisi päivittää tai sitten vallan poistaa.
      Tässä pikapuolin yritän saada ne vastaamaan tätä päivää.
      Oli kiva tavata.....

      Poista
    3. Niin oli! Toivottavasti ei jäänyt ainutkertaiseksi :)

      Poista
  6. Söpöjä kisuja. Itsellänikin oli kissa ennen mutta nyt katselee pilven reunalta .Onnea sinulle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kissat ovat todellisia söpöyden perikuvia ja niiden muisto säilyy...

      Poista
  7. sinulla on ja on ollut todella upeita kissoja! minulle nää kissanäyttelyt ihan uutta, en ole koskaan käynnyt, joten kiva lukea niistä juttujasi. Maijalle rapsutuksia ja emännälle lämpimät halit hienosti sujuneesta näyttelystä:))

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Ilona,
      kyllä se kissnäyttelymaailma kaikkine eri arvosteluasteineen on ihan oma juttunsa. Pitää käydä useammassa arvostelunäyttelyssä kun vasta tuon kaiken ymmärtää.

      Poista
  8. No onhan he ihania! Onnittelut Maijalle! Miten ihmeessä kissat eivät joudu pakokauhun valtaan tuolla?

    VastaaPoista
  9. Juuri niin, tuo kissojen hyvä esiintyminen on yksi perusasia ja ihme kyllä melkein kaikki kissat sen omaksuvat ja tietysti kissan kokemukset tapahtumasta on hyvin tärkeä.
    Jotkut kissa näyttävät jopa nauttivan päästessään tuomaripöydälle, siis kaiken huomion keskelle!

    VastaaPoista

Kiitos kommentista, se ilahduttaa aina.😊