keskiviikko 28. tammikuuta 2015

Tällaista tänään,

siis täällä meillä on tämä vuodenvaihteen vesivahinko edennyt tällaiseen tilaan.

Tällainen nurkkaus makuuhuoneesta

Samoin, takana näkyy patteri ( vaihdettu ) josta vedet tuli lattialle.
Kovaa ääntä ja pölyäkin jonkin verran kun makuuhuoneen lattia on piikattu!!, tällaista sanaa lattiapinnan hajoittaja käytti. Huoneen seinät olivat peitetty muovilla ja huoneen ovessa on muovinen vetoketjuovi.
Nyt sitten alkaa lattian kuivaus ja jossain vaiheessa tulee homekäsittely. Tähä kuivaukseen ei ole annettu takarajaa, toivon paria viikkoa. Lattiaa kuivataan infrapunalaitteella ja sitten laite aina joskus muutaman tunnin surisee, ei onneksi kovin pahasti.
Me elämme nyt täällä kaiken tavaran keskellä, siis makuuhuoneen ja vaatehuoneen sisus on sijoitettu ympäri muuta asuntoa. Vaatehuone oli kaikkein rankin tyhjennys, miten voikaan olla ihmisellä vaatetavaraa ja aivan turhaa. Tässä on nyt aika setviä jyvät akanoista eli jyvälaariin tulle ani harva tavara ja akanalaari täyttyy.
Näin alkuvuodesta on toiveita ja unelmia ja minulla on nyt mahdollisuus täyttää yksi. Vaatehuone mahdollisemman "avaraksi ja tyhjäksi." Onnistunko, sitä todella toivon.

Kissoille tämä suuresti normaalista poikkeava elämä täällä on ollut varmasti aika järkytys. Fanny on muutanut saunaan, sinne on jätetty tavaröykkiön joukkoon Fannylle boksi ja siellä kissa on päivät, yöksi kissa on onneksi tullut meidän luokse ja kehrää huristellut. Nyt kun vain tuo kuivauslaite on paikalla Fanny uskaltaa liikkua täällä muuallakin. Heti kun kolinat ovat iltapäivällä päättyneet Pena ja Maija ovat tulleet piiloistaan esille ja Maijan piilo on ollutkin vain allakerran sohvan suojakankaan alla. Tänään aamulla Maija jopa hetken katseli vierasta kun hän täällä asunnossa liikuskeli eli vei tavaroitaan työmaalleen.

Iltapäivällä kävin kaupunkiasioilla ja ostin iloksi ja piristykseksi tulppaanikimpun ja luulen sen ansainneeni, jotain iloa myös silmille.
Joulunajan amaryllis kukkii vielä, se teki ensin kaksi kukkavanaa ja nyt sitten kolmannen jonka leikkasin kukkamaljakkoon. Joukkoon laitoin punavartisen kanukkapensaan oksia, oksat olivat taloyhtiön lehtikompostikehikon viereen jätetyssä oksakasassa.

Tämä kuva on otettu muutama päivää sitten, nyt kanukka on tehnyt pienet lehtialut ja joitakin kukan nuppuja. Jaksaako lehdet ja kukat kasvaa, se jää nähtäväksi.

5 kommenttia:

  1. Teillä on nyt poikkeustila jonkun aikaa, kyllä se vielä iloksi muuttuu! Olet kyllä tulppaanisi ansainnut!!
    Blogissani on yksi juttu sinulle, käythän kurkkaamassa :)

    VastaaPoista
  2. Ihana amaryllis !
    Voi voi. Meillä oli joskus kauan sitten samannäköistä. En halua masentaa, mutta meillä meni 10 viikkoa... tosin siinä viimeinen viikko jo yks remppeporukka korjaili toisten virheitäkin.. Voimia teille, toi on uuvuttavaa aikaa.

    VastaaPoista
  3. Voi hurja, vesivahingot ovat stessaavia niin ihmisille kuin kissoillekin. Kaupunkiasunnossani koin kaksi sellaista ja molemmilla kerroilla kun vesi alkoi tippua katosta olin tietysti matkoilla. Onneksi kevät on tulossa ja kukat lohduttavat kaaoksen keskelläkin.

    VastaaPoista
  4. Voi nuo vesivahingot on ikäviä jaksamista:)

    VastaaPoista
  5. Kaikenlaista harmia! Onneksi tietää, että asiat korjaantuvat ja pikkuhiljaa pääsette takaisin normaaliin.

    VastaaPoista

Kiitos kommentista, se ilahduttaa aina.😊