Hienoista haikeutta ja mielessä myös alakuloa.

Mikään ei oikein suju, ei ajatus, ei työ, siis ei mikään.
Nyt on ainakin varmaa, että pitkä kesä ja kaunis syksy on ohitse. Lämmintä on luvassa ja sen myötä myös sadetta ja se ehkä vielä lisää syksyn synkkyyttä ja ankeutta.

Eilen leikkasin kauniin orvokkiruukkuni paleltuneet kukat ja ajattelin kaataa mullat kukkapenkkiin. Toisin kuitenkin kävi, ruukun toisessa reunassa oli ihan uusia pieniä ja terhakoita apinankukan/juoppoalfredin taimia. Ei se mikään ihmeasia ole, sillä kesällä naapurin Eila oli laittanut orvokkiruukun reunalle muutaman apinankukan taimen. Eilahan suoritti tuon jo melkein ränsistyneen orvokin alasleikkauksen ja siinä samalla lisäsi muutaman pienen apinan taimen. Orvokkihan sitten innostui uuteen kasvuun ja siinä sivulla myös apinankukka.
Nyt tuo entinen orvokkiruukku pääsee pian autoajelulle ja päätyy uuden kasvun toivossa kesäkodin kellariin.

Kesän komistus, naapurin kaunis apinankukka

Haikeana katselin pientä sinistä orvokkiruukkua, se saa olla siinä omalla paikallaan ja kuihtua pois kun ei enää jaksa vastustaa pakkasia.
Toisaaltaan miksi kiusaan pientä orvokkia, heittäisin pois kompostiin ja antaisin orvokin jatkaa omaa kiertokulkuaan, mullaksi ja uusien kasvien kodiksi.
Onko tämäkin sitä menneen kesän kaipuuta ja pitkän pimeän syksyn pelkoa. Talvi on taas ihan toinen juttu, lumi ja valkoiset hanget ne ovat minun mieleeni.
Minä olen toisaaltaan talvi-ihminen ja siihen tunnelmaan kuuluu ehdottomasti lumi.


Joskus lumisena talvena......

Tänään istutin muutamat tulpaanin ja narsissin sipulit. Molemmat olivat ihan tavallista tusinlaatua ja
ne vain sattuivat silmiini marketin hyllyssä.
Tulopihan kukkapenkki oli keväällä pienen muutoksen kohteena ja olen ajatellut vielä ensi keväänä jatkaa muutoksia, joten en nyt syksyllä ajatellut panostaa kukkasipuleihin.
Tavallaan sipulit tulivat minun tyköni, osuivat näkösälle.




Orvokin  viime hehku....

Ei ollenkaan tarkka kuva, kuvattu ikkunan läpi mustarastaan ilta-ateria.