tiistai 17. toukokuuta 2016

Sittenkin, oi ihana toukokuu 2016

Niin, kaikesta huolimatta meidänkin pihassa on toukokuu.
Verkalleen on luonto täällä herännyt tai eikö silmäni näe kaikkea kaunista täällä meidän pihalla tai sitten kesäkodissa kun sinne taas ensi viikolla palaamme.
Toki täällä on rehevää ja luonto on melkein täydessä kasvussaan, vaan silti en oikein saa tästä keväästä irti sitä iloa jota yleensä kevään tulo tuo tullessaan.Uskon syyn löytyvän pitkistyneestä flunssastai, joka on nyt ilmeisesti selätetty ainakin jollain lailla
 Toukokuun alun olimme kesäkodissa ja siellä parina päivänä sain katsella miten syksyllä kynnetty pelto sai tarvittavan kevätmuokkauksen kasvattaaksen kultaisen viljan. Tänä vuonna Yrjö isäntä kylvi vehnää syystä, että parina edellisenä vuonna pellot kasvoivat kauraa ja se ei sopinut kolmantena vuonna ylivalvojalle EU:lle.
 Toivottavasti syksyllä nämä pellot ovat täynnä kultaisen vehnän tähkäpäitä.


Helatorstaina teimme pienen kotiseuturetken kohteena Billnäsin ruukkikylää ja lähinnä siellä BillnäsGarden&Bristo.
Kotiseutuni lähellä on näitä vanhoja historiallisia ruukkeja ja Fiskars on ehkä näistä tunnetuin.
Päivä oli kaunis ja lämmin ja meidän retkimme oli oikein onnistunut. Tässä muutamia kuvia:


 Taimiston yhteydessä on myös mahdollisuus kahvitella ja
 ruokailla viihtyisässä pristossa.


Mekin ensin tutustuimme taimistoon ja sitten tilasimme herkulliset kalaperunat. Ruoka tuotiin aidon tunnelman luomiseksi kääräistynä " englantilaiseen sanomalehteen." Annos oli todella herkullinen.


Vanha portti taimistolle oli tietysti avoinna.
Tiesin, että Billnäsin taimistolla on oma ruusunsa ja sen tietysti ostin. Ostin myös haudoille orvokkeja ja ruukkuun istutettija 4kpl syötäviä Lagmans luomuorvokkeja. En myöskään voinut vastustaa kaunista runkoruusua ja nyt meillä on täällä terassilla siis ihastuttava runkoruusu.


Hortensiat olivat juuri tulleet, mutta juuri ja juuri sain ne ohitettua.

Billnäsissä olisi ollut paljon katseltavaa, taimisto oli melko pieni mutta kaikki taimet olivat hyvänkuntoisia ja näin aikaisin keväällä tuskin ne kaikki olivat vielä edes tuotu paikalle.
 Linkki taimistoon:
Kotimatkalla oli tienvarsilla runsas valko- ja keltavuokkojen kukinta ja varsinkin Fiskarsin keskustan rinteet olivat keltaisenaan.
Osan matkaa ajoimme vanhaa Kuninkaan tietä kunnes se jouduimme jättämään, me ajoimme kohti kotipitäjääni ja Kuninkaan tie kääntyi kohti Mustiota. Mustion linna on myös suosittu kesäturismin kohde.

Kesäkodin talvivahinkoja en kaikkia vielä pystynyt tunnistamaan ja se on edessä ensi viikolla. Tulppaaneja ei ole noussut kovinkaan paljon, mutta joitain kuitenkin.

 Valkovuokkoja kukkii kesäkodissa lähimetsikössä ja paikka paikoin myös ympäri pihaa. Sinivuokkoja on istutettu pihalle, ne eivät luonnostaan tänne kuulu vaikka lähistöllä niitä luonnonvaraisestin runsaasti kasvaa. Keltavuokot ovat kotipitäjässäni tuiki harvinaisia


Oi ihana toukokuu se jatkuu täällä kotona rivarin pihalla ja pikkuhiljaa suurimmat terassin rakennusjäljet alkavat siistiytyä.

 Kaadetun omenapuun kannolla kasvaa nyt ruukussa olivipuu ja jalokiurunkannus kukkii entisen omenapuun alla.
Tältä näyttää piha terassilta käsin.

 Vihreys terassin ulkopuolella, se vain lisääntyy ja pian alkaa virpiangervo kukkia.

Tässä pari kuvaa ihanasta runkoruususta, ruukussa kasvaa myös yksi luomuorvokkikimppu.


Kevääseen kuuluu myös rentukka ja se kukkii täällä hyvin rehevänä vilkkaan kadun vierusojassa.
Harvoin olen nähnyt näin rehevää rentukan kukintaa.

Oi toukokuu, mitähän vielä tuot loppukuusta tullessasi!

No ainakin sen, että Maija menee nyt viikonvaihteessa näyttelyyn eli kokonainen vuosi on siitä vierähtänyt kun Maija on ollut edellisen kerran näyttelyssä.

Minäkö muka näyttelyyn, ihan olen ihmeissäni!.........

8 kommenttia:

  1. OOh, huokaus kuinka ihanan näköistä. Tuonne Fiskarssille olen haaveillut pääseväni, täytynee ottaa ihan asiaksi, että tulee lähdettyä. Onnea Maijalle näyttelyyn, mukavia päiviä teille molemmille!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Todella Fiskars on oiva kesäkohde ja samoin myös Billnäs.
      Meillä on Maijan kanssa erikoinen tilanne kun on kulunut kokonainen vuosi viime näyttelystä, osataanko me edes näyttelyssä toimia kaikkien sääntöjen mukaan!

      Poista
  2. Tuolla Fiskarsilla olisi kiva joskus käydä. Kaunista! Maijalle onnea näyttelyyn!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Fiskars on ihan omanlaisensa paikka ja pidemmänkin matkan taa ainakin yhden reissun arvoinen.
      Kiitos, tosiaan me tarvitaan onnea näyttelypäiviin. Vuosi on pitkä aika, tosin kissalla on kyllä hyvä muisti ja luulen, että Maija ei erityisemmin välitä näyttelypäivistä!

      Poista
  3. Kyllä on kaunista. Hienoja, historiallisia paikkoja. Onnea Maijalle näyttelyyn! PS. olenkin jo lukijasi. Tervetuloa myös minun blogiini. Mukavaa viikon jatkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, olen jo ollut jonkin aikaa lukijasi.Näyttelyonnea aina tarvitaan, niin kissa kuin emäntä. Tosin tätä näyttelyrumpaa on ollut jo yli neljännesvuosisataa eli kyllä sekin jo alkaa osittain maistus melkeinpä puulta.

      Poista
  4. Fiskars on erityisen ihana kesällä ja silloin sinne kannattaa tehdä vaikkapa päiväretki. Nyt en olekaan pariin vuoteen siellä käynyt.
    Upea tuo ensimmäinen peltonäkymä. Siinä on jotain todella rauhoittavaa ja perinjuurin suomalaista. Laitapa kuva samasta maisemasta sitten, kun kultainen vehnä sielä hiljalleen tuulessa huojuu.
    Toivotan Maijalle runsaasti kisaonnea.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, kyllä Maija tarvitsee näin pitkän paussin jälkeen tätä kisaonnea!
      Ja toivottavasti tulee hyvä viljavuosi ja kaunis vehnäsato.

      Poista


Kiitos kommentista, se ilahduttaa aina.